Olisiko siis todella niin, ettei hän voinut sivistyneeseenkään säätyyn vaikuttaa? Sitä ei hän tahtonut myöntää. Ainoa eroavaisuus hänen ja Reinhold Korpimaan ajatuksissa oli siinä, että Reinhold kokonaan tuomitsi sivistyneen säädyn ja puhui siitä hyvin halveksivasti. Mutta jos Helena olisi niin ajatellut, niin hänellä todellakaan ei olisi ollut tekemistä, sillä vielä vähemmin hän niiden toisten joukossa saattoi vaikuttaa. Reinhold sitäpaitsi ei osannut sivistyneessä ihmisessä erottaa toisistaan hänen mahti-asemaansa ja hänen sydäntään, sillä Reinhold oli aina vaan edellisen kanssa saanut olla vastakkain eikä sisäpuolisesti tuntenut ainoatakaan ihmistä Helenan piiristä.
Sitä paitsi ei Reinhold lainkaan osannut tehdä erotusta semmoisten sivistyneiden välillä, jotka olivat ikäänkuin perineet asemansa, ja semmoisten, jotka olivat alemmasta säädystä itse nousseet korkeampaan. Nämä jälkimäiset olivat todellakin useimmiten mahdottomia. Sitävastoin edelliset olivat mahdollisia samoin kuin Helena itse tiesi olleensa mahdollinen. Ja kaikki riippui siis vaan siitä, osasiko näille selittää asiata yhtä voimakkaasti ja vaikuttavasti kuin Helenalle oli tehty.
Vähitellen Helena rupesi myöskin ymmärtämään syyn miksi sosialismilla juuri hänen piirissään oli niin vähän menestystä. Upseerin oli nimittäin aivan ulkonaisistakin syistä mahdoton tulla sosialistiksi muuten kuin korkeintaan sanoissa. Sitä ei Helena ollut ensin tullut ajatelleeksikaan.
Sentähden ei heihin nähden aluksi ollutkaan pääasia, että he muka suosiolla puhuivat sosialismista. Pääasia oli, että he sisässään myönsivät oman asemansa hataruuden.
Vihdoin kävi niin, että Helena todella näki paraaksi lakata puhumasta koko sosialismista, koska se hänen taitamattoman esityksensä vuoksi antoi heille vaan aiheita muka perusteellisiin vastaväitteihin ja käänsi huomion pois pääkysymyksestä. Hän rupesi siis välttämään sosialismin nimeä. Hän oli tullut siihen päätökseen, että ennenkuin sosialismista puhuu, täytyy ensin valmistaa sille alaa. Täytyy saada horjahtamaan heidän käsityksensä elämästä ja erittäinkin siis sotia tuota upseeriuden suurta ihailua vastaan.
Niinkuin Helena kohta alusta antautui luonnolliselle ja toverilliselle kannalle heidän kanssaan, niin hän yhä jatkoikin. Muulla tavalla ei hän olisi osannutkaan heidän huomiotansa kiinnittää. Hän oli hyvin vapaa eikä noudattanut mitään säädettyjä seuratapoja. Saattoi, kun päähän pisti, ajaa issikassa kahden kesken jonkun upseerin kanssa, jopa tulla heidän luoksensa, kun oli jotain toimitettavaa. Ja tämä seikka Helenan tietämättä levitti hänen mainettaan.
Helenan "rakastumattomuus" muuttui aikaa myöten yhä suuremmaksi ja kiihoittavammaksi arvoitukseksi ei ainoastaan luutnanteille, vaan yhä laajemmille piireille. Mahdotonta oli sulattaa, että tuo kaunis nainen, joka tekee niin arveluttavia poikkeuksia nuoren neitosen siveellisyyttä takaavista säännöistä, olisi todellakin jokin valloittamaton linna. Jokainen vastaesitetty ajatteli: kunhan minä vaan pääsen häneen käsiksi, niin varmaan valloitan. Kaikki puhuivat hänestä niinkuin hyvästä tutusta ja kehuen toivat esiin seikkoja, jotka tuttavuuden läheisyyttä muka osottivat. Tästä syystä tuli Helena nuorten miesten kesken usein valheidenkin alaiseksi.
Kokonaan ymmällä oli maailma siitä, miksi ei Helena huolinut semmoisesta kosijasta kuin luutnantti T. oli, joka oli kaunis, mainiosti kasvatettu, yleisesti tunnettu viisaudestaan ja kirjallisesta sivistyksestään, — ja päälliseksi ensikertaa näytti todellista aikomusta rakastua ja kihlautua sekä rakentaa avioliitto, jota hänen aina ennen tiettiin halveksineen.
Ei Helena myöskään mitään välittänyt komeasta luutnantti Degeristä, vaikka kaikki pitivät, että he olivat kuin luodut toisilleen.
Enin kaikista hänen ympärillään pyörivistä luutnanteista hän piti luutnantti R:stä ja luutnantti B:stä, jotka ihmisien mielestä olisivat viimeisinä voineet kysymykseen tulla. Eivät he tosin sosialismista mitään tienneet, mutta tietämättänsä olivat he hänen mielestään enin mahdolliset siihen.