Näin sanoen Helena rupesi nopeasti menemään edelle ja poikkesi toiselle käytävälle, joka myöskin vei kaupunkiin.
Reinhold seisoi hyvän aikaa katsoen hänen jälkeensä ja punniten sisässään, oliko nämä nyt rukkaset eli täytyikö ajatella, että Helena todellakin ottaa asiata miettiäksensä.
Hän meni kortteeriinsa. Ja niin mietteissään kuin hän olikin koko matkan, kohta kun hän näki työpöytänsä avattuine kirjoineen, paperinsa ja käsikirjoituksensa, keventyi hänen mielensä, ja huokaisten pois painon sydämmeltänsä hän istui pöydän ääreen ja rupesi selailemaan kirjoja, katselemaan toisesta toiseen, ja silloin tällöin kirjoittaa rapisteli muistiinpanojansa paperille.
Tämä oli toinen puoli hänen arkeistansa, tämä oli hänen suunniteltu tulevaisuutensa, ja uppoutuneena tähän työhönsä hän suuresti nautti jokaisesta selviävästä asiasta ja jokaisesta lauseesta, minkä paperille kirjoitti. Sillä se kaikki varmisti häntä ja lupasi suurista mietteistä kerran tehdä yhtä suuren todellisuuden. Sillä selväähän oli, että koko sosialismi riippui siitä, että hän saa merkitsevän yhteiskunnallisen aseman, vallan käsiinsä.
* * * * *
Kauan ei Reinhold tarvinnut odottaa sanaa Helenalta.
"Tahtoisin tavata sinua nyt heti", — seisoi siinä paperilapussa, jonka Reinhold, samaten istuessaan uppoutuneena työhönsä, sai saman päivän illalla Helenalta.
Ja kun Reinhold, pantuaan kirjansa kiinni ja otettuaan päällystakkinsa, tuli ulos, oli Helena siinä.
Helena näytti lyhdynvalossa Reinholdista ensin vähän kalpealta ja rasittuneelta, mutta kun rupesi puhumaan, niin hän hymyili ja oli kylläkin ilonen.
— Reinhold, — sanoi hän kohta, — älä nyt vaan luule, että minä en ole vielä päättänyt miellytätkö sinä minua vai et. — Mutta eikö se toinen asia voisi jäädä ratkaisematta?