Helena sanoi:
— En minä tiedä kuinka te oikeen tarkotitte.
Nyt nousi Reinholdkin.
— Pyydän sinun kättäsi, Helena, — sanoi hän. Ja sitten lisäsi: — No mennään, mennään. — Saammehan puhua.
He rupesivat menemään alas valleilta.
Ensin he kulkivat äänettöminä kaikki jyrkimmät paikat. Mutta sileälle käytävälle tultua Reinhold sanoi:
— Ehkä tämä todella tuli odottamatta. Mutta minä katsoin uskaltavani sen tehdä, koska jo tiedän seisovani varmalla pohjalla. Minun tulevaisuuteni on taattu, Helena. Se tahtoo sanoa, viimeistään vuoden perästä voin perustaa kodin, jonka saatan tarjota kelle hyvänsä.
— Minä en voi vastata, Reinhold, — sanoi Helena nopeasti ja kiihkeästi. — Älä suutu minuun — minä en tiedä mitään, en ymmärrä mitään.
— No, no, — sanoi Reinhold, — enhän minä voi vaatia, että sinä heti olet valmis vastaamaan. Mieti sitä asiata. Minä puolestani olen jo miettinyt ja teen sinulle tarjoomukseni.
— Niin, niin, — voi minua! — Reinhold älä suutu minuun, — nyt minä menen — toisen kerran!