Taas katseli Reinhold hänen jälkeensä pimeään ja ajatteli tällä kertaa:
"Se on jotenkin kummallinen tyttö. Eiköhän liene suuressa määrin oikullinen?"
Ja Reinhold rupesi jo luulemaan, että taitaa olla lopussa koko asia.
* * * * *
Kun Helena tuli kotiin, istui vanha äiti vielä omalla puolellaan odottamassa häntä, ja oli sytyttänyt pienen spriikeittiönsä teen lämmittämistä varten.
Äiti oli viime vuosina kovin vanhentunut, oli aivan harmaantunut, ja häntä usein rupesi nukuttamaan keskellä päivää, jopa torkahti hän toisinaan kesken ihmisten puheluakin.
Myöskin rupesi hän olemaan semmoinen, ettei hänen mielensä oikein enää sulattanut uusia asioita, ja ainoastaan vanhat tapahtumat hän elävästi muisti ja niissä riippui.
Sen vuoksi Helenakin oli yhä vähemmän puhellut hänen kanssaan nykyisyyden asioista, ja näistä viimeisistä monimutkaisista omista asioistaan ei ollenkaan.
Tällä kertaa hänessä kuitenkin oli niin vastustamaton halu kysyä ja saada neuvoa, että hän päätti liikahuttaa mamman nukkuvaa kokemusten aarteistoa.
Helona rupesi aluksi pitkältä puhumaan suhteestansa Reinholdiin, johdattaakseen mamman vähitellen viimeiseen suureen tapaukseen heidän välillänsä.