Helenan meni silmät auki.
— Herra Korpimaa sanoi teidän niin ajattelevan, mutta minä en voinut uskoa.
— Neiti?
— Ajatelkaa itse, "niillähän" se dynamiitti ja ruuti kaikki on. Ja juuri dynamiitiin ja ruutiin perustumista vastaanhan me tahdommekin taistella. Niin minä ainakin olen ymmärtänyt.
Vihasen suvaitsemattomuuden ilme värähytti anarkistin kasvoja.
— Neiti, — sanoi hän kylmästi, — minä olen puhunut ainoastaan tähän asti ja tähän panen nyt pisteen. Ellen ole kelvannut, vetäydyn syrjään niinkuin olin tullutkin.
— Jaa, minä en voi ainakaan muuten ymmärtää, — sanoi Helena.
Anarkisti kumarsi kohteliaasti.
— Nöyrin palvelijanne! — sanoi hän, ja puhuttuaan jotain joutavia kääntyi ja meni.
Helena tuskaili hyvän aikaa hänen menoansa, vaikkei voinut sanojansa ottaa takasin. Yksi sana veti häntä vastustamatta anarkistin puoleen: urotyötä minä vaadin! Siinä täytyy, täytyy olla jokin suuri totuus.