— Mutta mitä keinoja te itse siis aijotte käyttää maailman muuttamiseksi? — sanoi Helena, kun osasi naurultaan jälleen puhua totisesti.
Silloin anarkistikin tuli totiseksi, ja intohimoisella kiihkeydellä sanoi:
— Jos teille todellakin on tärkeätä että ihmiskunnan kurjuus saa loppunsa, — jos se ei ole teille leikkiä, vaan yhtä sydänverenne kanssa, — silloin sanon teille mitkä minun keinoni ovat. En minä anna teille mitään leikki-lippuja. Minä vaadin urotyötä! Kerran vaan elämme; emmekö sinä aikana tekisi jotain tuntuvampaa, suurempaa!
Hänen kiihkeät sanansa tempasivat väkisinkin Helenan mukaansa.
— Siinä ajattelen ihan niinkuin tekin. Juuri sitä olen aina kaivannut, että mitä minun personallisesti pitää tekemän?
— Kuten sanoin, panin teihin eräitä toiveita.
— Jos te voitte sanoa minulle, en pyydä mitään, en mitään parempaa.
— Te ymmärrätte selvästi, ettei nuo keinot auta ja että yksi ainoa keino on loogillisesti mahdollinen.
— Ette suinkaan tarkoita —?
— Juuri sitä tarkoitan.