Onneton klubi-ilta.
Eräänä sateisena ja tuulisena syysiltana, jolloin taas oli luutnantti Brummerin päivystysvuoro, olivat hänen läheisimmät toverinsa samalla tavalla koolla klubissa.
Kaikki muut paitsi se siro luutnantti Saurén.
Tämä oli viime aikoina ruvennut pysyttelemään poissa toveriensa seurasta. Ja he nauroivat, että hän nyt muka vihdoin valmistuu häitä viettämään. Totta olikin, että määräaika oli loppuun kulunut ja kaikki esteet voitettu tämän asian tieltä. Hän oli tullut ylennetyksikin niinkuin oli edeltäpäin laskettu. Morsiamen suku oli siis alkanut suuremmoisia häävarustuksia. Häät piti oleman niinkuin viikon perästä. — Se hänestä.
Myöskään ei luutnantti Maksiimof ollut vielä saapunut, mutta häntä odotettiin varmuudella.
Luutnantti Brummer, samoin kuin aina ennen, keskitti ajatuksensa oman iltansa onnistumiseen. Levottomana hän harhaili huoneesta huoneeseen, tilaillen tarpeellisia aineita ja hoidellen toverejaan illallisilla, kahvilla ja likööreillä.
Mutta hän ei tahtonut saada oikein vauhtia tällä kertaa. Ne ikäänkuin unohtivat, että oli hänen iltansa, eivätkä välittäneet juuri maistella. Luutnantti R:kin oli tyyni selvä.
Kerrottu oli nimittäin niin merkillinen ja hämmästyttävä uutinen, että siitä puhellessa kaikki muu tahtoi jäädä mielestä. Eräs pappi, arvoltaan rovasti, oli vangittu — nimen väärennyksestä! Juttu oli muuten itsessään verrattain viatonta laatua, Ollen pahassa taloudellisessa ahdingossa oli hän omin päin kirjoittanut kunnan valtuutuksen erääseen rahannostoon. Asia tuli sattumalta ilmi. Pankinvirkamies oli kuitenkin rovastin ystävä, ja kaikki olisi voitu järjestää hiljaisuudessa ja painaa umpeen. Mutta seudun talonpoikien joukossa oli jo kauan sitten kierrellyt huhuja pappinsa yleisestä siveellisestä rappeutumisesta. Heillä oli tiedossa, että hän olisi koettanut vietellä erästä rippilapsistaan. Saatuaan nyt vihiä tuosta rahannosto-yrityksestä ja arvaamatta panna syytteeseen vaikeasti todistettavaa siveellisyysrikosta, olivat he päättäneet käyttää tilaisuutta hyväkseen ja vastoin rovastin ystäväin tahtoa antoivat hänet ilmi väärennyksestä.
Koko kaupunkia oli tämä vangitseminen tärisyttänyt.
Mutta luutnantit — mitä jonkun maaseudun papin väärennykset heihin kuuluu! Hetken keskusteltuaan asian lainopillisesta puolesta ja väiteltyään vähän siitä voiko olla paikallaan joskus toveruuden nimessä noin "painaa umpeen", he siirtyivät käsittelemään asiaa rakkauskysymyksen kannalta. Nousi kiihkeä väittely siitä onko se jotakin satunnaista vai miehen luontoon kuuluvaa, että hän noin vielä vanhoina päivinäänkin on intohimojen alainen. Luutnantti T. sanoi tuntevansa paljon vanhoja ukkoja ja panneensa merkille, että useat heistä ovat kiihkeämmät kuin nuoret, ja ilmaisi vielä senkin huomionsa, että naineet ukot olivat usein pahemmat kuin naimattomat. Viimemainittu seikka näytti luutnanteista erittäinkin vahvistavan sitä ajatusta, että vanhuuden intohimoisuus kuuluu ihmisen erikoiseen luontoon, koska ei avioliittokaan sitä siis voinut sammuttaa. Pappi erosi muista vaan siinä tavattomassa rohkeudessa, jolla oli asemastaan huolimatta intohimonsa toteuttanut, silloin kun muut ukot luutnanttien huomion mukaan tavallisesti tyytyvät vaan pikku kosketuksiin tai pysyttelevät ekivookkien puheiden ja sukkeluuksien rajoissa. Tämän keskustelun aikana painui kapteeni Franssonin pää vähitellen rintaa vasten ja hän nukkui istuvilleen, — josta kaikki muutkin huomasivat, ettei tuo pitkä keskustelu ollut mitään huvittavaa, sekä rupesivat vaihteen vuoksi arvoittelemaan, miksei luutnantti M. vieläkään ollut saapunut, vaikka hän tavallisesti oli ensimäinen. Kukin rupesi keksimään otaksuttavinta ja naurettavinta syytä hänen poissaoloonsa. Silloin ovi avaantui ja luutnantti M. omassa personassaan kiertäytyi sisälle.