Kaikki kavahtivat horroksista.

Ja kynnyksellä näyttäytyi Georg, heidän vielä hakemattansakin.

Mutta mikä Georg se oli! Kasvot olivat hänellä kalpeat kuin lakana.

Ei hän sanonut mikä oli tapahtunut. Hän vaan sanoi, miehekkäästi hilliten ääntänsä ja päällänsä viitaten:

— Brummer!

Brummer nousi kohta, ja he menivät nopeasti pois.

Luutnantti M. pujahti myös heidän jälkeensä. Hän tahtoi olla se, joka tuopi toveruksille sanoman tapahtumasta.

Jonkun ajan kuluttua hän tulikin ja rupesi sanomaan jotakin, mutta purskahti niin hervottomaan itkuun että sortui maahan, eikä hänen suustaan voitu mitään tietoja saada.

Vihdoin saapui Brummerin lähettämä aliupseeri.

Luutnantti Saurén oli ampunut itsensä.