— Jos muistatte, — sanoi Helena, — oli kerran kysymys eräästä Henrik
Lehtosesta, joka on kotiseudultani.
— Jaha. Se käy laatuun.
Tirehtöri avasi luettelokirjansa.
— Aivan oikein. Henrik Lehtonen, — tappelusta. Kyllä minä muistan.
Hän soitti vartijaa, joka ilmestyi heti, rämisevä avainkimppu vyöllä.
— Numero 32 tänne! — komensi hän. Ja vartija meni.
Helena kauhistui itseksensä. Tirehtöri ei nähtävästi enää otaksunutkaan, että Helena entiseen tapaan kahden kesken vankeja puhuttelisi, vaan kutsutti vangin alas ja aikoi itse olla läsnä.
— Mutta — hyvä tirehtöri — rupesi Helena sanomaan.
— Miksei täällä yhtä hyvin? — sanoi tirehtöri leikkien viatonta.
Mutta osasi nyt vielä vähemmin katsoa silmiin.
Kun Helena ei vastannut ja odotti vaan hänen päätöstään, rupesi tirehtöri ensin muka kohauttelemaan olkapäitänsä, mutta sitten sanoi: