— Se on johtokunnan päätös.
— Hyvä, — sanoi Helena, — minä jätän teidän vankilanne; kuitenkin tämän ainoan kerran vielä pyydän saada puhutella tätä vankia ilman vartijan läsnäoloa, kahdenkesken.
— Olkaa huoletta, ainoastaan minä tulen olemaan läsnä, — sanoi tirehtöri.
Helena mietti vähän aikaa ja sanoi sitten pyytävästi:
— Uskokaa minua, hyvä tirehtöri, minun on erikoisesti tärkeä puhutella juuri tätä vankia. Tahdon nyt kertoa teille, että oikeastaan olen vaan hänen tähtensä täällä ruvennutkin käymään, vaikka olen aina lykännyt tapaamisen tuonnemmas. Ja tiedättehän itse, etten ole yhtäkään vankia täällä pahentanut. Ettekö siis suostuisi? Tämän ainoan kerran?
— Minä olen kokonaan riippuvainen johtokunnasta.
— Herra tirehtöri, — sanoi nyt Helena päättävästi, — minun täytyy siis tunnustaa teille, että tämän vangin ja minun välilläni on olemassa läheinen, maailmalle tuntematon sukulaisuussuhde —
Mutta ei nyt enää mikään auttanut. Tirehtöri oli jo sisäisen taistelunsa taistellut.
— Oo! — pani hän arvokkaasti kummastuen, ja lisäsi vaan: — kyllä hän kohta tulee, aivan kohta.
Ja kohta sen jälkeen aukenikin ovi ja Souvari-Heikki astui sisälle vartijan seuraamana. Hän asettui epävarmana ja hätäisenä sotamies-asentoon ja vilkui tirehtöriin, odottaen pahinta.