Tirehtöri asettui samassa istumaan pöytänsä taakse, venytti jalkansa kauas pöydän alle ja nojasi selkänsä selustimeen. Hän oli voittanut lopullisesti.
— Tämä neiti tässä tahtoo puhua sinun kanssasi.
Souvari-Heikki vilkasi Helenaan, mutta ymmärtämättä mitään taas alkoi mulkoilla levotonna tirehtöriin.
Helena astui pari askelta vankia kohden.
— Minä olen patruuna-vainajan tytär, Helena —
— Jassoo — sanoi Souvari-Heikki vaan, voimatta lakata tirehtöriin vilkumasta.
— Sinä olet minun veljeni. Heikki, — sanoi Helena niin hiljaa kuin mahdollista.
Silloin Souvari-Heikki katsahtaen tirehtöriin veti ikäänkuin häpeissään suunsa nauruun ja tuli yhtäkkiä ihan totiseksi, sitten taas nauroi ja taas tuli totiseksi.
— Tahtoisit ehkä jotain työtä ajan kuluksi — ehkä tirehtöri voisi sinulle antaa —
Souvari-Heikki tuli levottomaksi.