Ja tiesi kuitenkin koko ajan, ettei hänen niin olisi pitänyt tehdä.
Tunti alkoi.
He lukivat Dumas'n romaania. Lukiessa ja selittäessä Georgille tuntemattomia ranskalaisia sanoja ja lausemuotoja, unohti Helena puolestaan koko levottomuutensa, erittäinkin kun Georg oli tällä kertaa niin taitamattoman hajamielinen, usein ei kuunnellut ollenkaan mitä Helena sanoi. Mikä ihme siihen on tullut, ajatteli Helena.
Helenalla oli tapana lukiessa pitää kyynäspäätä pöydällä ja heilutella lyijykynää otsaansa vasten.
Mutta kun hän nytkin näin istui ja heilutteli, silloin hän yhtäkkiä tuntee, että Georg ottaa hänen kädestänsä kiinni.
Hän katsoo kummastuen Georgiin luullen ensin, että Georg ehkä ei näe lukea hänen kätensä vuoksi.
Mutta kun hän katsoi, otti Georg toisellakin kädellä hänestä kiinni, ja silmät paloivat yhtenä loimuna.
Siinä tuokiossa Helena ymmärtää kaikki.
Hädissään hän taputtaa Georgia molemmin käsin poskille puhuen hellästi:
— Kulta rakas Georg, sinä et tiedä mitä teet! Et sinä tiedä.
Mutta ei se mitään auttanut.