Helena ei ymmärtänyt miksi se olisi ollut niin erikoista että he nyt olivat kihloissa, ja oli epätietoisena vaiti, jonka tähden Georg itse vahvisti sanansa:
— Niin, me olemme siis nyt kihloissa! — sanoi hän ikäänkuin, että siitä nyt riippuu kaikki se mikä sitten on seuraava.
Ja hän aikoi kietoa kätensä Helenan kaulaan, mutta keskeytti itsensä ja sanoi onnellisena:
— Ei, nyt menemme ensin sinun isäsi ja äitisi luo. Tule!
Hän piteli Helenaa kädestä ja ovessa katsahtaen Helenan pukuun ja pysähtyen sanoi:
— Minun mielestäni, — panisit pois esiliinan.
Helena heitti hätimmiten esiliinan yltään ja niin mentiin ensin ylös papan puolelle.
"Mitä ihmeitä se aikoo nyt tehdä?" ajatteli Helena, kun Georg ennen papan ovelle koputtamista järjesteli pukuansa.
He astuivat sisään erillään, pitämättä toistensa käsistä.
Pappa katsahti heihin työpöytänsä äärestä rillain yli, sanoi hiljaa ja lempeästi: "jaha, vai niin!" Ja rupesi kohta panemaan rilloja kokoon nenältään liivintaskuun ja nousi seisaalleen.