Helena ei ensin tiennyt mitä vastata, mutta keksi sitten:
— Se taitaa merkitä, että koko asia riippuu vihkiäisistä ja papista. Mutta sen minä sanon sinulle, Georg, etten koskaan tule suostumaan papillisiin vihkiäisiin. Kun en usko, niin en usko, — tee mitä tahdot!
— Sinä löydät yhä enemmän esteitä meidän yhtymisellemme.
— Tietysti tämä on sinusta ihan vähäpätöinen asia, vihkiikö pappi vai ei, mutta tiedä, että minulle se ei ole mikään vähäpätöinen asia, vaan ihan ratkaiseva.
Lyöden oikean kätensä voimakkaasti alas, sanoi Georg;
— Mutta etkö siis ymmärrä, Helena! Sehän on aivan mahdotonta!
Sotilaspukuni — —
— Ahaa, sotilaspukusi! Sen juuri arvasinkin. Sotilaspuku on tietysti sinusta paljon tärkeämpi — niinkö?
Georgilta tuli vaan ylimielinen olkainkohautus, jonka jälkeen hänen kanssaan tavallisesti ei maksanut enää vaivaa keskustella, sillä hän vaikeni sen jälkeen itsepäisesti.
Helena päätti käyttää tätä vaitioloa hyväkseen ja lausua ehtonsa lopullisessa muodossa. Verrattain tyyneesti hän sanoi:
— Onko se sinusta vähäpätöistä tai ei, sitä en tiedä. Minulle se ainakin on hyvin tärkeätä. Ja sentähden sanon sinulle nyt, että se on ehto, jota paitsi en suostu naimisiin. Voihan sitä mennä naimisiin ilmankin vihkimistä, — eikös ole jotain siviiliavioliittoa, vai miksi sitä sanotaan —. Niin että nyt sen tiedät.