— Siinä tapauksessa se on todella voittamaton este, sillä ymmärräthän, että minun on upseerina mahdoton suostua mihinkään — mihinkään narrimaisuuksiin.
Georg nousi kalpeana. Näytti niinkuin hän olisi yhtäkkiä tehnyt ratkaisevan päätöksen.
— Näen että sinä haet esteitä. Se on turhaa vaivaa, — sanoi hän. —
Siitä päästään paljon helpommalla.
Ja hän rupesi muka menemään. Mutta kun tuli todella kysymys meneekö hän ovelle asti ja siitä ulos, kääntyikin hän vielä ikkunalle päin ja jäi siihen katsomaan pihalle selin Helenaan.
— Voimmehan kaikessa sovussa erota, — sanoi hän ikkunalta.
— Ja sen sinä sanot noin rauhallisesti ja tyyneesti! — sanoi Helena vapisevin äänin. Hän oli myöskin ehtinyt nousta ylös, oikeastaan estääkseen Georgia lähtemästä. Tämän liikkeen huomasi Georg ja päätti sentähden hyödylliseksi jatkaa vielä samaan vaikuttavaan suuntaan.
— Ehkä todella on parempi, että me riitelemättä eroamme kuin riidellen yhdessä elämme. Päätä sinä, Helena.
Helena, joka puolestaan oli pannut merkille Georgin horjumisen ja poikkeamisen ikkunalle, päätti myöskin mahdolliseksi vielä jatkaa yleistä aseman selvitystä.
— Erota ja erota! Minä sanon vaan, etten ymmärrä mitä merkitsee olla kihloissa. Jos sinä tahdot naida minut sitten kuin pääset "kapteeniksi", niin tule silloin ja sano että nyt mennään naimisiin. Mutta sitä ennen minä tahdon olla vapaa, enkä kärsi olla kihloissa.
— Mutta sehän juuri merkitseekin "erota". Sinä olet vapaa ja minä olen vapaa!