Ja kun Georg puristi hänet syliinsä, muuttui katumus rajattomaksi onneksi, että taas oli entisessä suhteessa Georgiin. Eivätkä he enää puhuneet toistensa kanssa, vaan ainoastaan hyväilivät ja hellittelivät.
Mutta kun Georg taas oli poissa, ymmärsi Helena selvästi, ettei hän ollut askeltakaan edistynyt entisestä sekasotkusta. Mitä oli koko tuo pitkä lainehtiva tunteiden vaihto Georgin kanssa ollut nytkään muuta kuin heidän tavallista riitelemistänsä ja sitten suuteluihin sulautumista!
Georg piti häntä tietysti ainoastaan oikullisena luonteena, mutta jalomielisesti kuitenkin tyytyi häneen, — ehkä sen onnen tähden, jota he tunsivat suudellessaan. Kauheata!
Loppu siitä piti tulla. Joko niin että he heti menisivät naimisiin, tai niin, että he purkaisivat kihlauksensa, tai vielä niin, että Helena menee metsään ja hukuttaa itsensä.
Viimeinen ei ole hyvä siksi, että se tuottaisi kaikille surua, erittäin mamma raukalle. Ensimäinen, eli se että he heti menisivät naimisiin, on myös mahdotonta, koska Georgin täytyy ensin tulla kapteeniksi. Ainoa mahdollinen on siis kihlauksen purkaminen.
Ja koska Helena oli moneen kertaan saanut kokea, ettei hän sitä voi tehdä Georgin ollessa heillä, niin hänessä nyt heräsi ajatus tehdä se kirjeessä.
Sillä oli vielä se etu, että kirjeessä saattoi selittää asiat perin pohjin, kiivastumatta tai muuten joutumatta tunteiden valtaan, saattoipa päälliseksi esittää asiat hellästi ja niin lievästi, ettei ne loukkaa ja että he kuitenkin jäävät ystäviksi toisilleen.
Helena koetti kirjoittaa. Mutta kuu hän kirjoittaessaan kuvaili mieleensä Georgin hämmästyneet kasvot ja loukkaantuneen ilmeen hänen silmissänsä, ja kun hän sen johdosta koetti kirjoittaa yhä hellemmin ja hellemmin, rakastui hän taas kirjeen lopussa niin Georgin kuvaan, ettei voinutkaan tahtoansa toteuttaa.
Se oli niinkuin mikäkin rakkauskirje. Ja niin hän sen poltti.
Hän ajatteli kirjoittaa toista kirjettä, Siitä hän aikoi sulkea pois kaikki tunteet. Se tulisi olemaan ainoastaan lyhyt kirje: — ei ainoatakaan turhaa sanaa!