— Mutta köyhälistö on herätettävä. Ja kun se kerran ymmärtää asemansa, ei se enää salli, että sitä poljetaan jalkojen alle.
— Sinä kuvailet siis, että — otetaan esimerkiksi pappa — voisi suostua omaisuudenjakoon silloin kun häntä alettaisiin siihen pakottaa?
— En tietysti kuvaile. Mutta yhtaikaa on tehtävä työtä sivistyneen säädyn keskellä. Ja siinäpä juuri on tehtävää minulle. Minä en voi vaikuttaa kansassa, eivät he minun puhettani ymmärrä. Mutta minun asiani on vaikuttaa meidän säädyssämme. — Ah, kuinka minä olen kasvanut siitä saakka kuin sain selväksi tämän oman tehtäväni. Ihan kuin tahtoisin lähteä lentoon, — tahtoisin suureen maailmaan vaikuttamaan ihmisten joukossa.
Äiti oli alkanut piirrellä sormellaan pöytään. Ja se oli aina merkki, että hänen mielensä oli jostakin paha, tai että ainakin jokin uusi syrjäajatus oli tullut kumoamaan kaikki mitä oli puhuttu.
— Jokaisen ihmisen ympärillä ovat aina ne, joihin hän on paraiten tilaisuudessa vaikuttamaan, —sanoi hän.
Ja Helena arvasi hyvin, ettei hän tällä tarkoittanut ketään muuta kuin Georgia, luullen, että Helena kenties sen nyt hylkää Bellamyn vaikutuksesta.
Helena ei ollut huomaavinaan tätä äidin epäluuloa.
Hän meni ikkunan luo ja työnsi auki sen molemmat puoliskot. Kuu piirteli kirkkaaksi kaikki terassit ja hopeana värisi puissa. Hän hengitti taas raikasta kevätilmaa, ja taas tunsi kaikessa saman äärettömän avaruuden, saman loppumattomuuden, mikä oli hänelle äsken auennut.
Kun hän taas kääntyi sisäänpäin ja näki vaijenneen mamman, rupesi häntä oikein naurattamaan. Kuinka äärettömän vähäpätöiseltä tuntui nyt kaikki nuo suhteet Georgiin ja pikku riidat hänen kanssansa, vähäpätöiseltä itse Georg upseeriaikeinensa!
— Ei, mamma, — minä en tahdo ajatellakaan, että menisin naimisiin.
Vapaa minä tahdon olla! — sanoi Helena.