Iltapäivällä kutsuttiin Helena papan luokse.
Kun hän tuli sisälle, istui pappa köyristyneenä tyynyjen välissä nojatuolissansa. Näin hänen aina täytyi olla köyristyneenä sairaana ollessaan.
Mamma, joka oli tulossa pois papan luota, tuli Helenaa vastaan ovessa ja kohautti huomaamattomasti olkapäitään merkiksi Helenalle, ettei hän ollut voinut mitään vaikuttaa pappaan.
Helena asettui seisomaan kirjoituspöydän kulman kohdalle ja odotti mitä papalla on sanottavaa.
— Tietooni on tullut, — alkoi pappa, — tietooni on tullut ja mamma sen vahvistaa, että sinä tyttäreni olet ollut läsnä tuon — tuon maankuleksijan ko-kouksessa minun parkkini takana. Missä tarkoituksessa se on tapahtunut? — Tiedätkö sinä, että työlakko on pantu toimeen hänen yllytyksestänsä? — Ja sinä kuitenkin olet sen rakkarin kanssa seurustellut ja kävellyt minun parkissani? Sano, lapsi, että se ei ole totta, sano!
— Sanon vaan, että mikään rakkari hän ei ole, vaan on jalo ja voimakas ihminen, jota kaikkien pitäisi kuunnella.
Ja Helena koetti papalle selittää samoja asioita tulevaisuuden ihannevaltiosta, joista Reinhold oli puhunut. Parhaan muistinsa mukaan hän käytti vielä samoja sanojakin kuin Reinhold, selittäen että yleinen työlakko on hyvä ja tärkeä asia, jota ei saa vastustaa, — että yhdenvertaisuuden aate ennen tai myöhemmin täytyy tulla tunnustetuksi, — että parempi oli, jos sen vapaaehtoisesti ja eläessään tunnusti kuin tuli siihen pakotetuksi, ellei ennen niin kuoleman jälkeen.
Hovijunkkari antoi keskeyttämättä hänen puhua, pureskeli vaan viiksiänsä. Kun Helena oli lopettanut, ei hän sanonut muuta kuin:
— Onko siinä kaikki? Hyvä. Ja tiedätkö sinä, että sama herra on ottanut ajaakseen myöskin talonpoikien asian? Se tahtoo sanoa, jos vesisulku lasketaan, niin koko paperitehdas on mahdoton. Tiesitkö sinä senkin?
Oli kerran ollut aika, jolloin Helena, peläten isän suuttumista, luopui aikeistaan, juoksi hänen luokseen, pani kätensä hänen kaulaansa ja rakkaudellaan sulatti punaset täplät hänen poskiltansa. Mutta nyt ei hän sitä saanut tehdä, sillä hänellä oli vieras asia, suuri asia, jonka rinnalla ei mikään, ei edes isän sairastuminen voinut mitään painaa. Helena vastasi: