Hänen kuumuutensa tarttui meihin. Me kaikki hänen kanssaan tahdoimme maailmalle todistaa, ettemme suomalaisina olleet missään suhteessa ala-arvoiset muiden rinnalla. Kuka uskalsi olla tunnustamatta meidän arvoamme! Kuka uskalsi ylenkatsoa sitä, mistä me ylpeilimme! Mutta jos uskalsi, niin me tahdoimme kukistaa, maan tasalle musertaa hänet, hävittää niin, ettei jää jälkeäkään!
Kaikki ihailivat häntä ja hänen rohkeuttaan.
Kaikki kerääntyivät hänen ympärilleen. Sillä ei kukaan osannut liikkua uuden opin aatteissa, niinkuin hän. Ja sentähden olivat hänen sanansa meidän uskontomme.
Eläköön hän, joka tulkitsee meidän tunteemme!
Me saatoimme hurmaantuneina nostaa hänet hartioillemme ja kantaa juhlasaatossa läpi riemuitsevan ylioppilasjoukon. Kaikkia kuohutti sama innostus häneen ja yhteiseen asiaamme. Minä näin kuinka toverien kasvoihin nousi puna, kuinka heidän silmänsä paloivat, ja kuinka valmiit he olivat kaikkeen, mihin hän kehoitti.
Hän oli uusi ihminen.
Tiesin niin selvästi, mitä he hänessä rakastivat, mitä ajatuksia, mitä puhetapaa, mitä äänenpainoa, mitä kädenliikkeitä. Hän ei puhunut koskaan yksityisistä asioistaan. Ei olisi hänen suustaan voinut kuulla mitään, mikä olisi koskenut esimerkiksi hänen omaisiaan tai muita hänen personallisia suhteitansa.
Koko hänen olentonsa tahtoi sanoa, kuinka vähäpätöisenä ja asiaan kuulumattomana hän piti kaikkea semmoista. Niinkuin yksityiselle oikeudentunnolle hän ei antanut mitään merkitystä, niin hän ei antanut merkitystä yksityisen personallisille sukulaisille. Ja ilmaistakseen tätä kaikkea meille, hän ei aina tarvinnut sanoja; kun me—hänen opetuslapsensa—istuimme hänen ympärillään juomaseurassa, saattoi hän ruveta heittelemään laseja pirstaleiksi maata vastaan, yhden toisensa perään, tai pyyhkäistä pöydältä kaikki, mitä siinä oli, kysymättä sen kalleutta ja välittämättä ravintoloitsijan laskuista. Ja me ymmärsimme hänet ja tunsimme, ettei hän tälläkään tahtonut muuta, kuin osoittaa halveksimistansa yksityiselle punnitsevaisuudelle ja kirota kaikki vaikuttimet, jotka eivät olleet kotosin ylempää, kuin omasta personallisesta rahakukkarosta.
* * * * *
Ihminen sisältää aina enemmän ja syvempiä elämän arvoituksia, kuin mitä toiset voivat hänestä nähdä. Enkä minä tällä kuvauksella olekaan tarkoittanut määrätä hänen olemuksensa rajoja. Olen vaan tahtonut ilmaista, mitä minä itse silloin hänestä otin ja ihanteekseni omistin. Ydin kaikesta siitä, mitä hänessä ihailin, muuttui minussa siksi kuvaksi, jommoisena nyt itse tahdoin esiintyä ympäristölleni.