—Kröijer—huh-huh—on tänä—huhhuh—aamuna—kuollut.

Odottajat jäivät suu auki.

—Kuollut?!

—Kröijer kuollut!

Vaikenivat ihan sanattomiksi. Mikä vaipui mietteisin, mikä kääntyi pois, mikä katsoi maahan.

Ja vasta pitkän aikaa näin oltuaan syvässä äänettömyydessä yksi ja toinen alkoi puhua kuiskutellen toiselle. Apulaisen kanssa suorittivat asiansa myöskin kuiskuttamalla. Juhlallisina ja hiljaa liikkuivat huoneessa, minkä liikkuivat. Ja varpaillaan kulkivat vielä rappusissakin.

Sanoma Kröijerin kuolemasta levisi tuulen nopeana kaikkialle.

Ja joka paikassa se samalla tavalla herätti hämmästystä, ei siksi, että hän olisi ollut kuollakseen liian terve, sillä hän oli kyllä ollut viime aikoina kovin rasittunut ja huonontunut, vaan siksi, että hänen kuolemansa näyttäytyi kaikkien silmissä jonkinlaiselta järjettömyydeltä kohtalon puolelta.

Mies parhaassa iässään!

Kesken kaikkia aikeitaan!