—Kahvi on serveerattu—sanoi palvelustyttö uudelleen ovelta.
Alarik kavahti pystyyn, ja kun hän muisti, että häntä käskettiin jo toisen kerran, korjasi hän pullistuneen tärkätyn paidanrinnuksensa, ja meni sisähuoneisin.
Muut olivat siellä jo kaikki juoneet kahvinsa ja lähteneet kävelylle.
Lyydi istui yksin odottamassa.
Hän tahtoi jatkaa entistä mielialaa ja rupesi heti ilosesti puhelemaan Alarikin kanssa, mutta se ei tullut oikeen luonnollisesti, kun hän tahallaan vältti myllyasiaa ja puhui vaan muista.
Alarik ottikin asian siltä kannalta, että Lyydi vaan tahtoi tällä terottaa hänen mieleensä, mimmoisessa mielialassa hänen pitäisi aina olla ja kuinka kaukana olisi kaikki Kukkila-ajatukset pidettävät, ettei halvaus enää uudistuisi.
—Minä olen aikonut matkustaa huomenna, sanoi Alarik keskeyttäen.
—Matkustaa? Minne? Mitä varten?
—Minun täytyy heti päättää myllykauppa.
—Myllykauppa? Mutta myllythän ovat jo meidän.
—Ei. Maa on ainoastaan meidän, ja meillä on ainoastaan valta ostaa tai käskeä heitä korjaamaan pois myllynsä.