—No hyvä, mutta onko siihen sitten semmoinen kiire?
—Sinä et ymmärrä tätä asiaa. Muutamien seikkain vuoksi, joita nyt olisi liian pitkä selitellä, on minulla syytä epäillä, että tämä maariita hovioikeuteen vedottuna, voisi saada toisen, minulle vähemmän edullisen käänteen. Minä tahdon nyt tarjota heille kohtuullisen kauppasumman ehdolla etteivät he vetoa.—Siinä se nyt on, koska sinun on niin välttämätöntä tietää.
—Mutta Alarik, sähköitetään asianajajalle, että hän tekee heille tarjouksen, niin sinä pääset koko tuosta vaivaloisesta matkasta.
Alarikin huuli värähti hermostuneesti ja hän sanoi päättävästi ja hitaasti:
—Sitäpaitsi, minulla on toinenkin asia, ja sen sinä olet varmaan arvannut, koska niin kuumeentapaisesti vastustat minun matkaani.
Lyydi nousi yhtäkkiä tuoliltaan ja aikoi selvästi ensin sanoa jotain muuta kuin mitä sitten sanoi. Hän oli vähän aikaa vaiti kääntyneenä poispäin. Sitten hän tuli Alarikin luo, nosti kätensä muka leikillä hänen olkapäilleen ja tahtoi ruveta puhumaan hänelle. Mutta kun hän huomasi, että Alarikin oli harmin vuoksi vaikea niin läheltä katsella häntä, istahti hän kauemmas tuolille ja sanoi sieltä vähän teeskennellysti nuhtelevalla äänellä:
—Minä en todellakaan vihdoin tiedä, rakas Alarik, mitä minun on tekeminen sinun kanssasi. Kaikki lääkärit antavat minulle ankaria määräyksiä: teidän tulee tarkoin valvoa, ettei miehenne saa mitenkään rasittua, ei huolehtia eikä mistään pahoittua. Ja minä koetan ja koetan. Mutta jos sinä olet näin itsepäinen, niin mahdotontahan minun on sinua hoitaa.—Lupaa nyt, rakas Alarik, ettet mene matkalle etkä enää ajattele mitään afäärejä. Lupaathan?
Ja taas Lyydi tuli hänen luoksensa ja tahtoi osottaa jotakin hellyyttä.
Mutta Alarik väistyi häntä, vaaleni suupielistään, ja sanoi yhtä hitaasti ja päättävästi kuin äsken:
—Koko tuo hellä huolenpito minun terveydestäni ei ole mitään muuta kuin yksi niistä monista keinoista, joilla sinä vastustat Kukkilan ostoa. Siinä sen nyt kuulit.