Siinä ne tulivat suureen proomuun sullottuina kaikki. Missä törötti tutun sohvan jalat, missä hohti puna- ja valkojuovainen matrassi, ruokasalin komea kaappi leikattuine koristeineen, kirjoituspöytä, pesukomoodien marmorilevyt, rautasänkyjen ristikot ja alastomat jalat, flyygelilaatikko, rintakuvien alustimet, pakatut taulut, kynttiläkruunut, pöydät, piirongit, kaapit, hyllyt, kyökkitavarat, kirstut, koffertit, pussit, matot, kukat, ylösalasin käännetyt tuolit, peilit, kandelabrit, lasikaapit. Näistä kaikista olivat ainoastaan kalliimmat tavarat, niinkuin flyygelilaatikko, salin ja herrankamarin kalusto saaneet peittoa. Kaikki talouskalusto ja osaksi ruokasalin kalusto oli alaston.
Lyydi ja Jenny seisoivat sateenvarjoineen jo Kukkilan laivasillalla, kun proomu saapui.
Ja varmaan oli Lyydi huomauttanut jotakin proomun suhteen, koska Jenny näkyi kiertelevän sillalla yläruumis kovasti etukenossa ja jalat tuskin kannattaen häntä. Aina kun Jenny sitten katsahti hiljalleen lähestyvän proomun tylsää suuta kohden, käpertyi hän samalla tavalla, eikä hänen seisomisestaan tahtonut tulla mitään.
Aivan oikeen. Tavaroista oli suurin osa hyvin pahasti vahingoittunut. Ruokasalin pöydästä oli mahonkikuori noussut kuplille, kaapit, pöydät ja hyllyt olivat enemmän tai vähemmän hajonneet liitoksistaan, muutama matrassi oli värjännyt punasilla täplillä vaalean sohvan. Siitä oli vesi tunkeunut myöskin erääseen laatikkoon ja vuotanut siellä pitkin Takasen Ainon selkää.
Kaikki tämä ja paljon muuta tuli ikävällä tavalla näkyviin, kun tavarat olivat tuotu sisälle ja pakatut laatikoistaan. Sekä kantomiehet että palvelustytöt surkuttelivat ja kaikki yhdessä Lyydin ja Jennyn kanssa keskustelivat, mikä kuinkakin oli pilaantunut ja mitä kävi vielä korjaaminen. Lyydin tasainen rauhallisuus teki kuitenkin sen, että enemmän iloittiin siitä, mikä oli säilynyt, kuin surkuteltiin sitä, mikä oli pilaantunut. Ja surkuteltaessakin oli jokaisen niin hauska eri tavalla lausua mielipiteensä ja huomautuksensa.
Kaikki oli niin pian tehty, että kun Alarik muutaman päivän perästä saapui—hän oli jäänyt kaupunkiin jättämään kaupunkitalon avaimia uuden omistajan haltuun—tapasi hän Kukkilan hovissa kaikki paikoillaan pienimpään rasiaan asti hänen omassa työhuoneessaankin, ja järjestettynä juuri niin kuin hän olisi itsekin tahtonut.
Juuri sen päivän iltapuolella selvisi ilma.
Yhtäkkiä kaikki sai värinsä. Pihlajat, tuomet, sireenit, osaksi jo kukkivina, levittivät samassa tuoksunsa kaikkialle. Valot ja varjot sekaantuivat toisiinsa kirkkaasti viheriällä nurmella rantatien kummallakin puolen, ja päivä kimalteli puitten kosteilla lehdillä ihankuin olisi tullut erikseen jokaisen heidän luoksensa lämmittämään ja kasvattamaan. Linnut yhtenä äänivirtana remahtivat laulamaan suurella koivikkomäellä päärakennuksen takana. Ja kanarialinnut vastasivat sisältä kimeimmillä liverryksillään.
Lyydi ja Jenny, liikkuen kumpikin vielä puuhissansa, kohtasivat toisensa suurella verannalla tullen eri ovista.
—Mikä elämä,—mikä herääminen kaikessa luonnossa! sanoi Jenny.