Lyydi tuskin sai salatuksi itkunsa.
Kun he olivat auttaneet hänet jälleen makuulle, sanoi Alarik
—Olen nyt niin väsyksissä, mutta tulkaa tänne kaikki, sittenkuin olen nukkunut vähäsen.
Ja nukkui samassa.
Lyydille se oli suuri huojennus, sillä nyt hän ei enää tarvinnut hillitä itseänsä. Hän melkeen juoksi huoneesta, ettei herättäisi Alarikia itkullaan.
—Ajatelkaa, hän ei muistanut olevansa Kukkilassa, eikä tuntenut näitä paikkoja! sanoi hän vastaantuleville.
Kaikki saivat kyyneleitä silmiinsä.
—Se on hirveätä! sanoi joku.—Niinkuin hän on koko elämänsä uneksinut tätä paikkaa, ja sitten ei pidä edes tuntea sitä!
Alarik ei nukkunut kuin puoli tuntia ennenkuin hän jo vaati taas Lyydiä puheillensa.
—Käske tänne kaikki muutkin, sanoi hän. Minulla on tärkeä asia ilmoitettava teille kaikille.