Helsinkiin-tulon aika lähestyi. Palvelusmiehet sytyttelivät lamppuja vaunuissa ja kulkunopeus tuntui yhä kiihtyvän.——
Mutta ennen tuloa Antti tunnusti Heikille olevansa—kihloissa. Tyttö oli Heikille tuntematon.
Omituinen tyytyväisyyden hymy levisi Antin kasvoihin hänen tätä sanoessaan.
Ja he joivat tytön maljan, kun Heikki oli liikuttuneena toivottanut onnea.
Anttikin ajatteli avioliittoa!
Mutta kaikki, mitä Antti teki, oli kaunista ja suurta.
Heikki ei itsekään ymmärtänyt, miksi hän niin ilostui Antin uutisesta. Se lohdutti häntä niin kummallisesti ja herätti ajatuksia, joita hän tuskin olisi uskaltanut itselleenkään tunnustaa.
Juna hihkaisi pitkän vihellyksen, ja niin jo tuikkivat tuolla lyhdyt
Töölönlahden yli.
Heikki, joka nyt astui Helsingin asemasillalle, oli uusi Heikki.
Punehtuneena punssista, ojentuneena koko olennoltaan hän tapasi Ollin, joka oli tullut häntä vastaan.