Ja toinen kysymys: Kuinka?
Mutta sekin oli melkein itsestään selvä. Tietysti—ampumalla.—
VII.
Mutta kun ei siitä kohta tullut mitään, niin koko tuuma vaihtui toiseen.
Heikin täytyi nyt paeta pois ihmisiä ja maailmaa. Hautautua tietymättömäksi jonnekin korven yksinäisyyteen.
Ja samassa herää outo ajatus, joka nostaa veret päähän, joka on melkein uhkamielinen, joka sisältää yht'aikaa pelastuksen hänelle itselleen ja koston kaikille muille:—Kotiin!
Hetken risteilivät mielessä syyt ja vastasyyt veren sykinnän mukana, voimakkaina kuin olisivat elämän alkuainekset liikkeellä.
Mutta juuri kun syyt ovat voittamassa, tulee sieltä vastaan kylmä, kieltävä päänpudistus ja kuuluu outo ääni: "Ei, Heikki, tänne älä tule, on jo myöhäistä!"
Ja kauhistuneena hän huomaa ensi kerran toden teolla ajattelevansa kotia.—
Hän ei ole koko aikana saanut sieltä ainoatakaan kirjettä. Hän oli ensi vuonna vain vastaanottanut "osan kauppasummasta" isältä, kun tämä oli ruvennut syytingille ja antanut talon Juhon, körttiläis-Kustaan pojan käsiin.