Vaitiolo rupesi sentään Ollistakin tuntumaan tukalalta, koskapa hän alkoi viritellä puhetta.
—Kylläpä on tuo takkiskin jo kulunut. Minä sen muistan vielä entuudesta.
Mutta kun ei siihen saanut mitään vastausta, sanoi hän taas jonkin ajan kuluttua:
—Voisit minulle tehdä suuren palveluksen. Osta minulta tämä takkini.
Se ei sovi minulle ollenkaan.
Ja hän veti esille lakanaan käärityn vierailutakkinsa. Hän ilmeisesti tahtoi asettua sille kannalle, ettei Heikin asiasta mitään sen pitempiä puheita saisi tullakaan.
—Jos sillä teen palveluksen, niin miksei. Mutta rahaa et minulta saa hyvään aikaan, sanoi Heikki.
—En tarvitsekaan tällä haavaa. Mutta koetahan sitä.
Ollin pitkä musta takki oli kuin tilattu Heikille. Se sopi mainiosti.
Ei ainoatakaan liikaa poimua!
Mutta Heikki ei ymmärtänyt niitä asioita. Sillä katsahdettuaan peiliin hän aivan kauhistui.
—Ei—ei, Olli, ei tämä minulle käy. Sehän on kuin satula lehmän selässä.