Parturi tunkeutui konesaksineen keskelle Heikin tukkaa.
Se leikattiin niin lyhyeksi kuin suinkin voitiin saada, niin että pääkallo siinti esille.
Ja siinä ne nyt viruivat parkettipermannolla Heikin tutut kiharat toinen toisensa vieressä—vieraassa ympäristössä. Lakaisijapoika työnsi ne armottomasti uunin eteen, muitten, outojen, tummempien ja vaaleampien joukkoon.——
Heikin ulkonäkö oli niin muuttunut, että hän hämmästyi peiliin katsahtaessaan. Pääkallon muodot tulivat selvinä näkyviin—nenä, suu, silmät saivat aivan erilaisen näön—ja Ollin korkea pystykaulus, joka pakotti Heikin pään luonnottomasti jäykkään asentoon, teki yleisvaikutuksen vielä kummallisemmaksi: oli kuin korvat olisivat syyttä tulleet hallitsevaan asemaan; ne olivat kuin kasvaneet suuremmiksi ja lerpattivat ulospäin;—kaikki muu oli kuin silinnyt ja kadottanut merkityksensä.
Mahdotonta oli Heikin ajatella ulosmenoa. Hän olisi mieluummin pistänyt onnettoman päänsä säkkiin ja vajonnut maan alle.
Hänen suureksi lohdutuksekseen tuli ulkoa kaksi herraa, joilla oli samalla lailla siintävä pääkallo ja korvat ja pystykaulukset. He olivat pääkaupungin leijonia.—Se oli ihan viimeisin muoti. Monet vähäpätöisemmätkin leikkuuttivat samalla lailla, mutta nämä olivat niitä, jotka ovat aina näkösällä.—Eräs heistä töytäisi vahingossa Heikkiä tullessaan peilin ääreen, mutta pyysi samassa niin kohteliaasti anteeksi, että Heikki meni aivan punaiseksi hämmennyksestä—
Lähtiessä Olli otti tahallaan Heikin vilttihatun päähänsä ja jätti hänelle oman sylinterinsä Heikin estelystä huolimatta. Hän tuli aivan kovaääniseksi, ja Heikin piti kuin pitikin myöntyä.
Kun he olivat kadulla, juoksi kaunissilmäinen piika heidän ohitseen. Hän katsoi Heikkiin. Ja kun Heikki kääntyi taakseen häntä vielä nähdäkseen, katsahti hänkin ja nauroi silmää iskien.
Ennen olivat vastaantulijat aina katsoneet Ollia. Nyt ne katsoivat
Heikkiä.
Kevyt syysilta hyväili Helsinkiä. Kaasut syttyivät, ja Esplanadin sähkölamput pian voittivat ja hävittivät taivaalta tulevan kellankuultavan iltahohteen. Hiljaa kävellen pitkissä jonoissa, iloisena sorinana liikkuivat pääkaduilla ihmisjoukot—ja pehmeästi jymisi korvaan taantuva kaupungin melu.