—Kalle ja Jussi-Mikko—ja puhui se Lassikin tulevansa.
Kaunis valikoima henkisiä raajarikkoja! ajatteli Heikki itsekseen.
—Kummallista, sanoi hän,—minä juuri tässä itsekseni pääsin ajattelemasta, että kunpa nyt tapaisin jonkun vanhan juurevan toti toverin!—
Pekka nauraa tihuutti ja naurusta vettyneillä silmillään katseli niin uskollisesti Heikkiin, että Heikin tuli häntä sääli, ja hän otti Pekkaa käsipuolesta.
—Sitten pitää meidän hankkia Olli mukaan, sanoi Heikki.
—Mutta Olli kun on raitis?
—No sitä suuremmalla nautinnolla hän saa taas juoda.
Pekka nauroi ihan katketakseen. He päättivät niin, että Pekka hakisi Ollin käsiinsä. He tahtoivat kaikki "vanhat" kerrankin olla koossa ja muistella entisiä aikoja.
Mutta jälleen yksin jäätyään Heikki käveli kauan edestakaisin pitkin katuja. Vasta myöhään illalla hän muisti vieraansa ja kiiruhti kotiin.
He olivat jo kaikki siellä, kun hän astui sisälle iloisen näköisenä, sytytti lamput, vihelteli ja lauloi, niinkuin olisi ollut mitä parhaimmalla tuulella. Ja aukaisi heti kaikki pullot.