—Semmoinen ehdotus ei mene läpi niin kauan kuin ylioppilaslakki on suomalaisessa päässä!
—Mutta se on saanut suurta kannatusta.—Sinä saat nähdä, että he sen tekevät! Se on tämän ajan henki.—Se on se virkatakin ja kiiltonappien pyydystys!—Äh! Katala henki!
He ilmaisivat jokainen inhonsa ja kilpailivat siitä, kuka saisi sen tehdyksi tuntuvimmin.
—Qvalis rex talis grex, sanoi Kalle päättävästi. Nythän kaikki meidän johtajamme pyrkivät hallitukseen. He ovat opettaneet, että kenellä ei ole yhteiskunnallista asemaa, hän ei ole mitään. Esimerkki vaikuttaa. Näkyviä ihanteita jokaisen ajan lapset seuraavat.
—Mutta miksi, kysytään, miksi he oikeastaan pyrkivät hallitukseen, ne meidän johtajamme? arveli Lassi.
Jussi-Mikko, joka oli istunut ääneti, rupesi nauramaan tätä kysymystä:
—Vai vielä miksi! Siksi, että se kannattaa, luonnollisesti!
—Vääryyttä sinä heille teet, kun niin sanot, puolusteli Pekka.—
Ajattele sentään, mitä ne miehet ovat olleet!
Mutta Kalle otti pitkän siemauksen väkevästä totilasistaan. Hän alkoi olla nousuhumalassa. Ja muut vaikenivat häntä kuuntelemaan, sillä he tiesivät, että hänestä juuri silloin lähti parasta, mitä siellä vielä oli.
—Kuulkaas nyt, sanoi hän,—minä sen tiedän. Minäkin olen ennen heitä soimannut, mutta nyt minä ymmärrän heidät. Minä olen kokenut koko asian tässä omassa sydämessäni. Tiedän, kuinka kaikki käy; tiedän, miksi ihminen vähitellen rupeaa pyrkimään hallitukseen. Suurin kirous on ihmiselle, kun hänelle jotain onnistuu tässä maailmassa.—Niin, niin, mutta se asia sikseen; minä en tässä nyt tahdo puhua itsestäni, vaan heistä.