Juho viivytteli vastaustaan.
Jaska oli sairaana eikä paljon työhön pystynyt. Häntä oli pidetty viime vuodesta saakka kunnan vaivaisena.
Kun he palasivat viljelyksiä katsomasta, oli Liisa siistinyt tuvan ja ripotellut katajia permannolle. Itse hän vielä nosteli viimeiset leivät uunista.
Se pieni sinisilmä poika, joka oli ollut pihalla, oli nyt sisällä. Se oli heidän lapsensa. Sillä oli Juhon lempeät kasvot.
—No mikäs sinun nimes on? kysyi Heikki ottaen lapsen polvelleen ja silittäen sen valkoista kiharaista päätä.
—Sano nyt nimes, sano pois! kehoittivat Juho ja Liisa.
—Heitti,—virkkoi lapsi.
—Sano: Heikki—Heikki Vuorelainen, sano niin!
—He-itti Vuorelainen.
Heikki punastui ja koetti turhaan sitä peittää. Oli niinkuin hän ja Liisa olisivat tämän tapauksen kautta katsahtaneet toisiansa silmästä silmään ja sydämestä sydämeen.