—Minä tahdon vielä siitä samasta asiasta,—sanoi hän, rykäisi ja työnsi tuolinsa likemmäksi Vuorelaa.
—Miksi luulet, että Niemelä ottaa sinusta etusijan, noin kuntakokouksissa, tarkoitan, ja muutenkin missä sananvuoroa käytetään?
Ja rovasti näki osuneensa jo nyt oikeaan kohtaan, sillä Vuorelaa hytkäyttivät nämä sanat niinkuin hevosta piiskan napaus. Ja rovasti jatkoi näin:
—Sinä olet nukkunut, Vuorela; pitkää karhun unta olet nukkunut!—Ja herättyäsi nyt et sinä näe etkä ymmärrä, että uusi voima on sillä välin tullut maailmaan. Se on sivistyksen voima. Ja se on maalliselta kannalta katsoen uusi mittakaava, jonka mukaan ihmiset arvostellaan. Kun et tahtone silmiäsi ummistaa ja päästä näkemästä Jumalan teitä, niin sinun pitää myöskin nähdä, että Herramme on tämän mittakaavan hyväksynyt. Se on tullut Herran omaksi mittakaavaksi. Sillä sinun pitää näkemän, että niitten käy tässäkin maailmassa hyvin, jotka sivistykseen ja tietoon pyrkivät—paremmin kuin niitten, jotka pimeydessä tahtovat pysyä.
Ja taas katsahtaen kulmiensa alta Vuorelaan rovasti sanoi painavasti:
—Vai miksi luulet Niemeläisten käyvän hyvin? Miksi luulet ihmisten korvain heidän puoleensa kallistuvan?—Eikö siksi, että he puhuvat sitä, mitä ovat kuulleet sivistyneitten opettavan, sitä, mitä ihmiset täällä eivät vielä tiedä? Ja uutta on ihmiskorva harras kuulemaan.—He ovat heikompaa sukua kuin Vuorelan kantaväki, paljon heikompaa, ja kumminkin he vievät voiton sinulta, kuntamme juurelta?—No? No, Vuorela? Mitä siihen sanot?
Ja Vuorela vaipui mietteisiin.
Rovasti antoi hänen jonkin aikaa rauhassa mietiskellä. Sitten hän ikäänkuin tapaillen Vuorelan sisimpiä ajatuksia sanoi:
—Tietysti, tietysti; sinä olet liian vanha ryhtyäksesi Niemelän kanssa kilpajuoksuun. Eihän sinusta ole sanomalehtien lukijaksi eikä kirjoittajaksi.—Tottahan luit Niemelän maaseutukirjeen?—Hi-hi-hi—
—Niemeläkö se—?