Ja Heikki unohti koko maailman kuullessaan heidän voimakkaita sanojaan. Nukkuneet tunteet liikahtelivat sydämessä,—kauan haudassa olleet tunteet.
Mutta kesken kaikkea kuului kiireistä juoksun kopinaa porstuasta.
Ovi aukeni rämähtäen, ja Liisa oli täyttä vauhtia tulemassa sisälle. Hän pysähtyi kuin ammuttuna oven kynnykselle. Iloinen nauru jähmistyi, ja hän punehtui korvia myöten. Hän ei ollut tiennyt, että vieraat istuivat täällä.
—Nej men—! sanoi ruotsiksi Lulle levittäen kätensä, kasvonsa ja koko olentonsa selkoselälleen;—en sådan skönhet! [Hänpä on vasta kaunis!]
Neiti Fanny pani lasit silmilleen ja katseli tyystin Liisaa.
—Tycker du—? [Oletko todellakin sitä mieltä?] sanoi hän silmiänsä sipristäen.
—Tig för guds skull, de' ä' ju den blivande värdinnan! [Vaiti, herran tähden, sehän on talon tuleva emäntä!] kuiskasi Artturi silmillään viitaten Heikkiin päin.
—Oo! tuntui Fanny siihen sanovan. Ja katsahti Heikkiin.
Heikki kuuli kaikki, vaikk'eivät he luulleet.
Hän oli käynyt tulipunaiseksi ja katsoi maahan silmäkulmat hermostuneessa liikkeessä. Kun neiti Fanny sanoi noin pitkään: "Oo—", oli hänen äänessään selvä ajatus: Tuossako nyt siis oli se sinun suuri aatteesi!