—No vai ei muuta! sanoi äiti nostaen Heikin tupaan.—Leena hoi, käypäs sinä lehmät apilaniityltä!
Äiti otti Heikin syliinsä ja rupesi pesemään hänen peukalovarvastaan, joka juoksussa kuinka lie veriin tullut.
—Mihinkä on pojan saappaat jääneet? äiti kysyi kääntäen kädellään pojan päätä itseensä päin.
—Suurelle kivelle, äiti.
—Mitäs se poika siellä suurella kivellä?
—Suurelta kiveltä näkyy vielä toinenkin ruukki, suuri ruukki ja savupiippu—
Äiti laski Heikin sylistään.
—Sama ruukki se on, sama katselipa sitä miltä puolelta tahansa, yhtä ruma joka puolelta.
Heikin silmät kääntyivät suurina ja kysyvinä äitiin. Äiti ei sitä huomannut.
Kun emäntä jo hämärtäessä tuli kylältä, hän kummasteli, mikä talon katolla oli kuin mikä suuri kerä ikään, katseli, tarkasteli;—eikös vain ollutkin Heikki katolla!