Sarkanen, Eetla ja Hilma tulevat.
EETLA onnellisena Sarkaseen nojautuen. No, no, rakas Rans Kaapriel Enkelpreht… kultaseni… annetaan tuhatviisisataa .. annetaan vaikka kaksikin tuhatta, kunhan vain tulet kotiin…
SARKANEN. Jaha, vai täällä te olettekin kaikki?!
EETLA. Sarkanen, rakas Sarkanen, anna heille anteeksi…
HILMA. Herranenaika, he ovat panneet hänet rautoihin!
Rientää Kallun luo ja kapsahtaen hänen kaulaansa,
pudottaa esiliinastaan kynttilät maahan.
LENSMANSKA. Hiljaa tyttö! Vai tahdotko itse joutua kiinni, kun varasta suosit. Ja nytkö vasta sinä kynttilät tuot!
HILMA itkien. Hän ei ole mitään varastanut…
LENSMANSKA Sarkasen puoleen. Ja minä telkesin hänet.
KALLU. Älä huoli tyttö. Sytytähän vain kaikki kynttilät, niinkuin käskettiin.