Kirkkoherra mietti jonkun aikaa. Sitten hän sanoi:
— Kirkko on papistolle vihitty saarnapaikka, johon vihkimättömällä ei ole pääsyä. Mitä olisi muuten aikomus puhua?
— Sitä en edeltäpäin voi ilmaista, mutta voittehan arvata etten minä aijo puhua mitään omiani.
— Meillä on sääntömme, jotka ovat siihen esteenä.
— Oletteko ottanut huomioon, että elämme vallankumouksessa ja saattaa tapahtua, että kirkossa pian saarnaavat sellaiset miehet, joilla ei ole mitään Jumalalta saatua sanottavaa, vaan ainoastaan kiihotuspuheita?
— No jaa, vallankumous tulee ja vallankumous menee. Pian tulee jälleen lempeyden aika ja olot entiselleen.
Nousin lähteäkseni.
Kirkkoherra näyttää tuskailevan ja pyytää jälleen istumaan, Ikäänkuin jotain mahdollisuutta vielä punniten hän alkaa tiedustella uskonnollista kantaani.
— Te uskotte Kristukseen, ylösnousemukseen?
— Minun täytyy sanoa suoraan, että uskoni on tullut vieläkin vastakkaisemmaksi kirkonopille kuin se oli ennen.