Että maakysymyksen merkitys meilläkin, kuten kaikkialla, on tullut polttopisteeseensä, näkyy siitä, että se uuden eduskunnan ensimäisissä istunnoissa heti on saavuttanut tärkeimmän kysymyksen sijan.
Tosin ei puutu epäilijöitä, jotka väittävät koko tuon kysymyksen saaneen eduskunnassa näin suuren merkityksen ainoastaan senvuoksi, että maaton maalaisväestö, eli rengit, piiat, muonamiehet, torpparit, muodostavat suuren valitsijain enemmistön, joiden ääniä täytyy onkia oikeilla multalieroilla eikä millään keveän ilman perhosilla. Mutta tällainen puhe on kaikissa tapauksissa ainoastaan osaksi totta. Maakysymys on etualalla senvuoksi, että se on kaikkien yhteiskunnallisten kysymysten pohjakysymys, — että se on ainoastaan toinen nimitys työväen kysymykselle, että ilman sen ratkaisua koko työväen kysymys jää ratkaisua vaille.
Maakysymyksestä ovat juuri ehdotukset maavuokraolojen saattamisesta uudelle pohjalle astuneet etualalle, toisin sanoen torpparikysymys eli maattoman maalaisväestön asema.
Ehdotukset parannuksiksi maattoman väestön asemassa voidaan jakaa kahteen suureen luokkaan: maanomistajapuolueiden tekemät ehdotukset ja köyhälistöpuolueen tekemät ehdotukset.
Omituista on, että kummankinpuoliset ehdotukset perustuvat yksityisen omistusoikeuden säilyttämiseen. Erittäin omituista se ei ole maanomistajapuolueihin nähden, sillä tuskin muuta siltä taholta voi odottaakaan. Mutta omituisempaa se on sosialistipuolueeseen nähden. Tällä seikalla on pääasiassa seuraava syy:
Sosialismi syntyi ja sai kasvuvoimansa alkujaan heränneestä ihannevaltion aatteesta ja uskosta mahdollisuuteen sitä toteuttaa. Tämä ihannevaltio sisältää, että maa ja kaikki tuotantovälineet joutuisivat valtion omaksi. Tämmöisen ihannevaltion toteuttamista varten sosialistit arvelivat ennen kaikkea tarvitsevansa valtiollista valtaa, ja näin on valtakysymys luonnollisesti astunut etualalle, jopa siihen määrään, että puheet ihannevaltiosta ovat joutuneet muodista pois ja täyden miehen nimeä saattaa kantaa ainoastaan se, joka "lapsellisuuksia" höpisemättä ja "utopioihin" uskomatta osasi tarmokkaasti tuota aineellista valtakysymystä ajaa. Tämän taistelun ohella sosialismi ajaa puolittaisia eli niinsanottuja paikkausparannuksia yhteiskunnallisissa oloissa senvuoksi, että kansan joukkoja ei voi pitää ajan pitkään pelkässä odotuksessa. Niinpä on maakysymyksenkin laita. Sosialistisessa ihannevaltiossa maa on kyllä valtion oma, eikä mitään yksityistä maanomistusoikeutta ole. Mutta ennenkuin tähän ihanteeseen päästään, täytyy turvautua paikkausparannuksiin. Ja niin on käynyt, että sosialistienkin taholta tehdyt ehdotukset säilyttävät yksityisen maanomistusoikeuden, koettaen vaan saada aikaan vuokraoloissa niin suuria lievennyksiä, kuin mahdollista.
Kuitenkin on maanomistajien ja köyhälistön ehdotuksilla suuri oleellinen erokin.
Maanomistajien ehdottama torpparilaki, joka suurella vapaamielisyydellään on niin hämmästyttänyt maailmaa, voi näet olla maanomistajille aivan vaaraton, vaikkapa se olisi vieläkin vapaamielisempi. Voitaisiin säätää muitta mutkitta vaikkapa sellainenkin laki, että torppari on täydelleen isännän veroinen, jopa että torpat eivät saa olla muuta kuin perintötorppia, eikä se laki sittenkään maanomistajia vahingoittaisi. Sillä seuraus olisi vaan se, että koko torpparilaitos häviäisi ja lakia ei lainkaan voisi ketään kohtaan sovelluttaa. Voimme ajatella esimerkiksi, että maanomistajat jättäisivät torppariensa hallussa olleet erämaat yksinkertaisesti viljelemättä (hävittäisivät torpat), ja käyttäisivät tämän kautta äärimmilleen halvistunutta työvoimaa omien kotitilustensa viljelemiseen renkien avulla. Ehdotus pakkolunastuslaista, eli torpparien oikeudesta, siinä tapauksessa että torppaa aijotaan hävittää, lunastaa se omakseen, lienee tuskin tosi mielessä ehdotettu. Sitäpaitsi se auttaa ainoastaan sellaisia torppareita, joilla on varaa ostaa itselleen maatila, ja sellaiset torpparit kuuluvat oikeastaan koko torpparikysymyksen ulkopuolelle. Oivaltaen tämän suuren ja ratkaisevan puutteen maanomistajapuolueiden ehdotuksissa, mikä voisi koko kysymyksen viedä harhaan, ehdottavat sosialistit oman torpparilakinsa ohella toisen määräyksen, nimittäin viljelyspakon. Tarkotus on sanoa maanomistajalle: sinun täytyy viljellä erämaitasi.
Tässä yhteydessä en tahdo ruveta tätä ehdotusta yksityiskohtaisesti arvostelemaan. Se on kaikissa tapauksissa rehellisesti tarkotettu. Sosialistit kuitenkin itse myöntävät, että sekin on ainoastaan paikkausparannus. Se yhä edelleen jättää yksityisen maanomistusoikeuden voimaansa, ja siinä on senkin heikkous. Ellei mennä asian ytimeen, yksityisen maanomistusoikeuden lakkauttamiseen, voivat maanomistajat aina tehdä tyhjäksi kaikki paikkausparaunuspuuhat. Me kuvailemme tietysti näin etukäteen, että kun laki käskee maanomistajaa viljelemään erämaitansa, niin hän tietysti ei voi tehdä muuta kuin panna torpparit korpeen ja suostua kaikkiin torpparilain määräyksiin elinkautisista ja perinnöllisistä vuokraoikeuksista. Otaksukaamme nyt, että kartano olisi lain kautta pakotettu edelleen viljelemään torpparien hallussa olleita maita. Sellaisessa asemassa on kaikkein luonnollisin selvitys heidän kannaltaan se, että he yhdistävät entiset torpanmaansa useiksi puoli-itsenäisiksi taloiksi, joita hoitavat ja viljelyttävät voutien ja renkien avulla. Tiedänkin muutaman ison kartanon, missä tämänsuuntaisiin alustaviin toimiin jo on ryhdytty, eikä edes vielä vastaisen viljelyspakon pelossa, vaan yleensä vaan vastenmielisyydestä vuokralaitokseen, joka alkaa saada maanomistajalle epäedullisen käänteen. Ja, ellen erehdy, ennustanevat Laukonkin mailla viime aikoina ahkeraan liikkuneet maamittarit jotakin samantapaista.
Voi tosin sanoa, että "taktilliselta" kannalta tämmöinen seuraus viljelyspakkolaista, nimittäin torpparien muuttuminen rengeiksi, vaikkei sosialistein suoraan tarkottamaankaan, kuitenkaan ei olisi sosialismille haitaksi, koska se kasvattaisi rautaisen palkkalain alaista maaköyhälistöä, joka paremmin kuin nykyinen torppariaines olisi taipuisa liittymään yhteisvoimaksi sosialidemokratian kanssa. Saattaa niin olla. Mutta aivan epäilemätöntä on, että moinen asian käänne olisi jyrkässä ristiriidassa maalaisköyhälistön ydinpyrintöjen kanssa. Maahan käsiksi pääseminen on maalaisköyhälistölle niin tärkeä, ettei se sen saamisen mahdollisuuksia, jotka nyt tarjoutuvat, voi vaihtaa ihanimpiinkaan tulevaisuuden valtioihin. Sillä maalaisköyhälistö ei yleensä pyydä nykyisyydeltä eikä tulevaisuudelta mitään muuta kuin saada vuokrata maata. Ja sen ainoa todellinen parannusvaatimus on, ettei se tarvitsisi vuokrata yksityiseltä maanomistajalta vaan valtiolta, jolloin se pääsee personallisen mielivallan orjuudesta.