Eikö siis maalaisköyhälistö tahdokaan päästä "omistamaan" maata? Ei. He eivät tahdo velkaantua olemalla pakotetut lunastamaan jotain palstatiloja omikseen. Juuri sitä ainoata he pitävätkin tosi parannuksena, että he voisivat päästä maahan käsiksi omistamatta kapitaalia tai tarvitsematta tehdä velkaa.
Torpparit ovat tosin siellä täällä ympäri maata ruvenneet lunastamaan itselleen palstatiloja valtion välityksellä yhteisesti ostamistaan maatiloista. Mutta nämä ovat yksityisiä tapauksia, jotka eivät suinkaan ilmaise maalaisköyhälistön yleistä mieltä. Varakkaammat maanvuokraajat, jotka eivät tarvitse velkaantumista pelätä, eivät suinkaan muodosta maalaisköyhälistöä, vaan siihen kuuluvat valtavana enemmistönä rengit, muonamiehet, kapitaalittomat torpparit ja mäkitupalaiset. Tämä kansanluokka, vaikkei se ole yleensä selvillä yhteiskunnallisista kysymyksistä, ymmärtää maakysymyksen perinpohjin. Se katsoo suurella epäluulolla "herrain" pyrintöjä tehdä väkisinkin heistä itsenäisiä pikku maanomistajia. Heistä näyttää, että suurtilain omistajat, jotka nyt saavat maatiloistaan valtion välityksellä hyviä hintoja, vetäytyvät ainoastaan ajaksi niinkuin hämähäkit keskelle verkkoansa odottamaan, anastaakseen ajan tultua pakkohuutokaupalla ja polkuhinnoista velkaantuneilta torppareilta entiset maansa takasin. He vainuavat myös, että jos tällaisen talouden kautta valtion raha-asiat menevät rappiolle, niin tyhjentyneet rahakammiot joutuvat viime tingassa juuri heidän uudelleen täytettäviksi.
Kaikessa tässä epäluulossa voi olla hyvin paljon perää ja mitä enemmän siihen syventyy, sitä enemmän perää siinä huomaa olevan.
Maakysymystä ei voida ratkaista pysymällä kiinni yksityisen maanomistuksen periaatteessa.
Niinkuin entistä orjuutta ei voitu poistaa parannuksilla orjain asemassa, vaan ainoastaan vapauttamalla orjat, niin ei maakysymystäkään voida ratkaista säilyttämällä yksityistä maanomistusta ja parantamalla ainoastaan vuokraoloja, vaan ainoastaan vapauttamalla maa yksityisestä omistusoikeudesta.
Niiden ulkopuolella meidän maatamme ilmenneiden ehdotusten joukossa, jotka tulevaisuuden valtiota odottamatta eivät aristele perustaa parannussuunnitelmaansa yksityisen maanomistusoikeuden lakkauttamiseen, on Henry Georgen ehdotus minun käsittääkseni sekä älykkyytensä, perinpohjaisuutensa että ihmeellisen kohtuutensa puolesta paras.
"Omistusoikeus — sanoo Henry George eräässä kirjassaan — ei perustu inhimillisiin, vaan luonnon omiin lakeihin, eli toisin sanoen, Jumalan lakeihin. Omistusoikeuden pyhyys on ilman muuta selvä jokaiselle eikä sitä vastaan voi mitään sanoa. Sitä vastaan rikkominen, tapahtuipa se yksityisen tai kokonaisen kansan puolelta, ansaitsee aina varkauden nimeä. Ihminen, joka kalastaa, kasvattaa omenapuuta, elättää vasikkaa, rakentaa taloa, konetta, ompelee pukua tai piirustaa kuvaa, ansaitsee työllään yksinomaisen omistusoikeuden näihin työnsä tuotteisiin; hänellä on täysi oikeus lahjoittaa, myydä tai testamentata niitä. Koska me emme ole luoneet maata, vaan se esiintyy ainoastaan ajallisena asuinpaikkana vaihtuville ihmissukupolville, niin että jokaisella maan päälle tulevalla ihmisellä on maahan elinaikanansa yhtäläinen oikeus, niin on selvä, ettei kellään voi olla mitään yksinomaista omistusoikeutta maahan, ja että kaikkien ihmisten oikeudet siihen ovat tunnustettavat yhdenveroisiksi ja luovuttamattomiksi. Jokaisen ihmisen oikeutta johonkin maahan rajottaa tietysti kaikkien toisten yhtäläinen oikeus samaan maahan. Näin ollen täytyy sen ihmisen, joka pitää hallussaan jotain maapalaa, maksaa yhteiskunnalle korvausta siitä etuoikeudestaan, että hän saa yksin pitää hallussaan tätä maapalaa.
"Kun verotamme rakennuksia, viljapeltoja, talousesineitä, säästettyä rahaa tai muuta sellaista rikkautta, niin silloin riistämme yhteiskunnan jäseniltä sitä, mikä oikeuden mukaan on pidettävä heidän omaisuutenaan — me loukkaamme omistusoikeutta ja lain nimessä harjotamme ryöstöä. Mutta jos verotamme maaperän arvoa, niin silloin otamme yhteiskunnan jäseniltä sellaista, mikä ei ole heidän omaansa, vaan kuuluu yhteiskunnalle, ja mitä ei voi antaa jollekin yksityiselle ilman vahinkoa muille yhteiskunnan jäsenille. Näin ollen me loukkaamme oikeamielisyyden lakia, jos verotamme työtä ja sen tuotteita, ja me loukkaamme oikeamielisyyden lakia myös silloin kun emme verota maaperän arvoa. Sentähden ehdotamme, että kaikki verot poistettaisiin paitsi maaperän arvoa kohtaavat verot.
"Se mitä me ehdotamme ei ole mikään kiinteimistövero, sillä kiinteimistöön luetaan myös rakennukset ja maahan pantu työ; ei se ole myöskään mitään maaveroa, sillä emme me tarkota että maa yleensä verotettaisiin, vaan ainoastaan se maaperän hinta, joka ei riipu maan päälle tehdyistä laitoksista eikä parannuksista, vaan ainoastaan luonnon eduista, väestön kasvamisesta ja yhteiskunnan edistyksestä.
"Tämän yhden maaperää kohtaavan veron käytäntöön ottamisesta täytyy olla tämmöisiä seurauksia: