—Ja siksi, että olisitte köyhiä ja tarjoutuisitte halvasta töihin?
Niinkö?
—Mitäs ne muuta tahtoo!
—Se on hirveätä! herrat siis tahtovat, että löytyisi köyhiä maattomia, jotka olisivat pakotetut tulemaan tehtaihin. Tästä minä kirjotan. Katsokaas—se maanviljelysneuvos—se on minun tuttuni—taikka oikeastaan hänen tyttärensä on minun morsiameni,—mutta ei se mitään tee, kyllä minä paljastan kaikki asiat, jos se mies kerran on sellainen.
Kinturi meni taas edelle.
Nuoriherra sanoi miehille käyvänsä heidän luonaan vielä tarkemmin asioita tiedustelemassa, ja erosi heistä mäen päällä. »Sitäkö se olikin!» sanoi hän itsekseen, mennessään nopein innokkain askelin, maahan katsoen ja pieniä viiksiänsä kiivaasti hypistellen, taloon päin.
Miehet pysähtyivät katsomaan hänen jälkeensä.
—Mikähän pappa se oli?—sanoi yksi heistä.
—Ja mitä se sanomiin meinasi kirjottaa?
—Mahtaako tuommoinen mitään kirjottaa. Taisi vaan piruuttaan puhua—
—Olleeko täysmielinenkään—