Kaksi vävyä seisoi ovensuussa. Ne puhuivat:
—Mikä omituinen sekotus sivistyksestä ja raakuudesta!
Ja rupesivat luettelemaan hänen sukulaisiansa, mutta eivät hänen vanhempiensa kummaltakaan puolelta löytäneet muuta kuin pelkkää ylhäisöä, joka oli heitä itseänsä korkeammalla arvoasteella.
Martta, kalpeana ja värisevänä, istui kahden sisarensa välissä. Nämät olivat Edvardin sanojen tähden vimmoissaan ja tuon tuostakin kumartuivat Martan editse keskenänsä kiihkeästi neuvottelemaan. Toinen heistä kuiskasi Martan korvaan sen hirmuisen arvelun, että Edvard ei aikonut puheillaan vähempää kuin julkisesti purkaa kihlauksen. Martta itse oli sanaton mielenkuohusta, sillä hän oli melkein varma siitä, että Edvard todella tarkotti juuri heidän välisiä suhteitaan.
Sisaret olivat äärimmäisesti loukkaantuneet Martan puolesta. Toinen sanoi:
—Minä sinun sijassasi nousisin nyt heti paikalla ja sanoisin kaikkien kuullen: olet vapaa minun puolestani!
—Ei, ei, ei,—sanoi Martta, lujasti puristaen hänen kättään ja katsoi jännittyneenä koko ajan Edvardiin.
Vihdoin toinenkin sisarista, joka ensin oli ollut kahden vaiheilla, kalpeni ja sanoi:
—Se on selvä. Hän tahtoo tehdä skandaalin. Sinun täytyy ehtiä ennen häntä. Tee niinkuin Lilli sanoi: nouse ja paiskaa hansikas vasten hänen kasvojansa!
Nyt tuli niiden kahden vävyn viereen vielä kaksi muuta vävyä ja alkoivat sanoa: