Ei tullut myös tanssista mitään, kun oli huviretkeltä palattu,—ei tullut, vaikka nuoret herrat jo aikaa sitten olivat ujoutensa voittaneet ja vaativat tanssiin rupeamista,—ei tullut, vaikka jo alkoi olla ilta ja laulurastas haavistossa ilakoitsi,—vaikka värilyhdytkin jo olivat ripustetut ympäri puutarhaa ja verannan pylväiden väliin,— vaikka soittokin jo oli usean kerran kajahtanut, tanssiin kehottaen. Rastas ilakoitsi, musiikki soitti ja lyhdyt tuikkivat kenenkään kuulematta ja näkemättä. Keskustelun rätinä ja pauke, sen sanasingahdukset, sen väitteet ja vastaväitteet vallottivat kaiken ilman ja maa-alan. Ja liike oli siinä niinkuin muurahaiskeossa, johon on palava kekäle heitetty, ja kekäleen nimi oli vapaa rakkaus.
Mutta Edvard oli sen heittäjä ja riehui kaiken keskellä.
Hän oli hyvin paljon juonut, ja hänen henkiset voimansa, sukkeluutensa, taistelutarmonsa ja myös kauneutensa olivat kohonneet ylimmilleen.
—Sanokaa mitä tahdotte—kuului yhtäkkiä erään rohkeasta uudenaikaisuudestaan tunnetun neitosen ääni, ja kätösillään hän oli sulkevinaan korvansa kaikelta muulta rätinältä:—minä olen hänen puolellansa!
Se oli merkki, jota oli odotettu.
Hänen puolellensa huusi yhdestä suusta itsensä suuri neitosparvi, käsiänsä yhteen taputtaen: »me myöskin, me myöskin!»
Mutta Edvard oli jo heidän edellänsä. Hän tosin hetkeksi vaikeni, mutta sen hän teki ainoastaan päihdyttääkseen itseänsä vieläkin enemmän.— Ikäänkuin paeten sitä, että kukaan tässä seurassa rupesi hänen puolellensa,—kasvot täynnä uhmaa ja juopuneen voimaa hän yhä jatkoi hyökkäyksiänsä.
—Vai olette te minun puolellani?
Ja hän pilkkasi neitoset pahan päiväisiksi, nauroi heidän vaatteittensa läpinäkyväisyyttä ja heidän siveellistä avokaulaisuuttansa, jonka kaiken tarkotus oli vietellä kristillisen avioliiton lupauksiin. Mutta hänpä ei aikonut mennä satimeen, vaan joka ei hänelle uskaltanut tulla, sille hän ei uskaltanut mennä. Markkinatavaraksi sanoi heidät, joka oli paksujen porvarien katseltavaksi asetettu. Sorti alas kaiken sivistyksen sähköineen ja kulkuneuvoineen, tieteet sanoi mitättömiksi, taidetta pilkkasi. Koko päivään ei sanonut tässä suuressa Rauhalahdessa ainoatakaan taiteellista esitystä kuulleensa, vaikka kyllä kymmenet olivat eri koneilla soitelleet. Nauroi ihmisten opittua tunteellisuutta, jota he esittivät nuottien mukaan. Pani kaikki ala-arvoiseksi, matkivaksi, tyhmän porvarilliseksi.
Tämän jälkeen kääntyivät kaikki hänestä pois, epätietoisina mitä olisi tehtävä, kun näin häikäilemättömiä sanoja kuului.