Sama olkapäiden kohautus oli vallesmannin vastaus, ja hän meni kohtaamaan tuntematonta, vierasta, sinipunervatakkista upseeria, jolle se eteisessä oleva santarmi oli avannut salin oven.
Upseeri sekä vielä kaksi tuntematonta sivilipukuista miestä menivät maanviljelysneuvoksen työhuoneeseen. Vallesmanni osotti heille tietä.
Silloin rouva juoksee telefonille ruokasaliin.
Hän soittaa.
Ei vastausta.
Soittaa uudelleen. Hallo! Halloo!
Ei mitään vastausta.
Kaksi santarmisotamiestä, jotka olivat jääneet vahdeiksi kyökkiin menevälle ovelle nauravat hänelle ja koettavat vieraalla kielellä jotakin selittää.
Mutta rouva ei heitä ymmärrä.
—Eeh baarina! sanoo kättänsä heiskauttaen toinen santarmeista, ruskeasilmäinen, mustaverinen aromaan asukas, ja koettaa kädenliikkeillä tehdä itsensä ymmärretyksi. Hänen on nähtävästi tullut surku rouvaa. Molemmin käsin hän on murtavinaan kahtia jotakin ja viskaavinaan pois. »Da, da» hokee hän tällöin, ja taas murtaa ja taas viskaa.