—Antakaa Kinturin levähtää!—kajahtaa taivaan portilta ääni korkean kirkas.
Ja autuas hymy huulilla hän huokaa syvään ja ummistaa silmänsä——
Mari odottaa milloin hän taas herää hengittämään. Mutta mitään hengähdystä ei tule. Ei myös sydän tykähdä. Eikä Marin ruumiinlämpö voi enää estää Kinturin kylmenemistä.