Produced by Jari Koivisto and Tapio Riikonen

MARIA

Vanhan legendan mukaan

Kirj.

ARVID JÄRNEFELT

Otava, Helsinki, 1897.

1.

Hietaisella lakeudella ulkopuolella Juudan kaupungin porttia kulki kylästä kaupunkiin päin kaksi naista. Päivän aurinko paahtoi vielä kuumasti autereiselta taivaalta, vaikka oli jo iltapuoleen kallistumassa. Heillä oli valkoiset hunnut löyhästi päälaella ja kummallakin yhdenväriset tummansiniset hameet yllä.

Vanhempi heistä, Elisabet, oli naitu vaimo. Hän oli pitkä kasvultaan, hoikka vartaloltaan. Hänen kapeat kasvonsa katsoivat tyyneesti ja arvostelevasti maailmaan, pienet, lempeät huulet kääntyivät vähän vinoon hymyillessä ja silmäkulmat kohosivat kummastuessa ylös, mutta eivät nostaneet luonta ylemmäksi silmän puoliväliä.

Toinen oli nuorempi, Maria. Hän kulki paljain jaloin, arastellen kuumaa hiekkaa ja koettaen valita kovempia paikkoja.