Ja se oli niin läsnä ja niin elävä, että Sakari vapisi hämmästyksestä.
— Miksi en minä uskonut sinua ennenkuin näin, ja kuitenkin minä opetin sinusta ja minun huulillani oli sinun nimesi, ja siksi minä pelkään sinua, minun oma ajatukseni, nyt kun sinut näen.
Sinä minun oma ajatukseni, sinä olet maailman tulevaisuuden luoja, sinä olet kaikkivaltias, sinä olet ainoa elävä Jumala, sinä henki minun ajatuksessani. Katso, sinä luot maailmaa.
Minä en tahdo uhrata enää, suitsutus on minulle tyhmyys ja temppeli on minulle leikkikalu. Minä tahdon, että sinä elävä henki menisit ihmisiin ja se taivaan valtakunta lähestyisi, jonka sinä aikojen alusta luvannut olet.
Mutta etten minä uskonut sinua ennenkuin sinut näin, niin minä tunnen että suuni kuivaa ja minun huuleni vaikenevat. Mutta minä tiedän nyt, että toiset valtakunnan julistajat tulevat, ja he uskovat alusta, sillä he ovat jo äitinsä kohdussa sinusta syntyneet. —
Kun Sakari näin seisoi ajatuksissaan, kuuli hän kansan mymisevän rukouksiansa temppelin ulkopuolella ja oli jo paljon aikaa kulunut.
Ja hän tuli ulos, eikä sanonut heille mitään, ja he luulivat, että hän oli näyn temppelissä nähnyt. Hän vaan viittasi heille ja jäi mykäksi.
6.
Niiden päivien jälkeen vyötti Sakari itsensä matkalle lähteäkseen, ja meni itäisille maille, ilmoittamaan heidän profeetoillensa, mitä tapahtunut oli.
Ja palasi kotikaupunkiinsa vasta sitten kuin Elisabetin piti synnyttämän.