Johanssonien kodissa tuntui minusta kaikki kolealta ja valottomalta, ja elämä ilman Sannaa oli minusta suorastaan sietämätöntä. Ei niin, että Johansson olisi päässyt täällä erikoisemmin minua ahdistamaan, päinvastoin olin täällä paremmassa suojassa kuin siellä maalla heidän keittiössään, sillä täällä olin alituisesti rouvan vaanivien silmien alaisena ja Johansson salasi hirmuisen tarkasti kaikki sellaiset pyyteensä. He oleskelivat päivisin suuressa, keittiön viereisessä huoneessa, joka oli sekä ruokailuhuoneena että lastenkamarina. Muita lukuisia sisähuoneita ei käytetty juuri ollenkaan muulloin kuin vieraiden aikana. Siellä oli aina paksulta tomua ja kostean ummehtunut, kolea pimeys. Kun siellä piti tomuttaa vieraita odotettaessa, en voinut noissa huoneissa viipyä hetkeäkään kauemmin kuin pakko vaati. Niiden ummehtunut haju oli minulle vain ikäväni tunnuksellinen herättäjä.
Aloin kuitenkin epäillä, että Johanssonska oli huomannut miehensä aiheettomat hymyilyt ja vetiset katseet, koskapa rupesi minulle kovin häijyksi. Ei puhunut minulle halkaistua sanaa enempää kuin minkä töissäni tylysti käski tai kielsi. Hän ilmestyi joka aamu keittiöön ankarana ja punakasvoisena, sytytti pienen lampun, kuumensi sen lasissa tukkasakset ja poltteli itselleen kierot kiharat otsaan ja niskaan. Tätä tehdessään hän ikäänkuin alkavan päivän valmistukseksi sätti ja haukkui minua ja muita palvelustyttöjä ties kuinka kaukaisista synneistä, viikkoja ennen särkyneistä astioista ja jos joistakin mitättömyyksistä. Hänelle näytti olevan aivan välttämätöntä löytää jotakin haukkumisen aihetta ennenkuin määräsi kullekin päivän tehtävät. Meidän piti tuntea, että nämä tehtävät oli määrätty meille rangaistukseksi pahoista teoistamme, muuten hän ei luullut meidän voivan mitään työtä suorittaa. Minä kuvittelin tietysti, että kaikki tämä loppumaton kiukku tarkoitti oikeastaan yksin vain minua, vaikka se suuntautuikin näin ylimalkaisena kaikkiin, ja koti-ikäväni kasvoi kasvamistaan.
Mutta eräänä päivänä keittäjätär, joka oli palvellut heillä lähemmäs vuoden, sanoi tuskastuneena, ettei hän puolestaan ollut vielä milloinkaan nähnyt ilkeämpää ihmistä kuin Johanssonska oli, ja nimitti häntä yhteenmenoon mitä rumimmilla nimillä, kuten: ryökäle, keitetty rapu, väkäleuka, sika, ja sitäkin sopimattomammilla.
Ja niistä hänen sanoistaan kääntyi huomioni todenteolla Johanssonskaan, — lieneekö senkin vaikuttanut minun omituinen kiintymykseni "pahoihin", en tiedä. Jos minulle joku sanoi: — Tuo ihminen on paha, oli se samaa kuin jos minulta olisi kielletty avaamasta sitä kirjan lehteä, jonka takana oli kuva. Mitä pahempi ihminen, sitä uteliaammaksi hän minut saattoi. (Ja omituista sanoa, saattaa vieläkin).
Aloin seurata häntä päästäkseni perille, millainen hän oli omillensa siellä sisähuoneissa. Tirkistelinpä usein avaimenreijästäkin nähdäkseni heidän keskinäistä elämäänsä. Mutta ei sieltäkään päin koskaan ainoatakaan naurahdusta kuulunut, aina vain samaa pahaa tuulta, kärtyisyyttä ja torumista.
Pian sain paremmankin tilaisuuden tutustua heidän elämäänsä kuin mitä avaimenreijästä saattoi nähdä.
Minut olisi varmaan piankin ajettu pois Johanssonien palveluksesta, sillä enpä suinkaan kyennyt voittamaan rouvan vastenmielisyyttä tekemällä itseni ylen tarpeelliseksi keittiöhommissa. Mutta minä tulin Johanssoneille tarpeelliseksi aivan toisella alalla.
Minut muutettiin lastenkamariin kampsuineni ja vuoteineni. Tehtäväkseni tuli kahden nuorimman hoitaminen. Ja pian tämän jälkeen kehittyivät asiat niin, että myöskin koulussa käyvät pojat joutuivat kasvateikseni.
Johanssonin lapset olivat armottoman kovapäisiä lukuasioissa. Enpä kotikylän kansakoulussa muista ainoatakaan niin peräti lahjatonta oppilasta. Muutoin he kyllä saattoivat olla aika reiluja poikia, parhaita kiven linkoojia, taitavimpia nappipelissä, rohkeita tappeluissa, mutta kohta kun tuli kysymys lukemisesta, kun vain joku kirja avattiin heidän eteensä, muuttui heidän toimekas näkönsä kokonaan: silmät alkoivat muljottaa suurina ja tyhminä, nenä tohisi ja saamattomina huulet erkanivat toisistaan, kaikki oli pysähtynyt, ajatuksenjuoksu seisahtunut kokonaan.
Kuunnellessani heidän läksynlukujaan minä pelkkien kansakoulutietojeni mukaan usein sain selvittää heille kirjain pulmallisia kohtia ja moniehtoisen päätöslaskun ongelmia. Kun he eivät selityksistäni mitään ymmärtäneet, laskin minä laskut heille paperille, jopa joskus kirjoitin puhtaaksi vihkoihinkin.