Ensin luulin hänen arastelevan sitä, että sarkavaatteet joutuisivat kosketuksiin tuolin vaaleanviheriän silkin kanssa tai että lunta olisi kenties vielä jäänyt hänen saappaisiinsa sulamaan siihen muhevalle jalusmatolle. Mutta myöhemmin tulin selvästi huomaamaan, että hän piti vain sopimattomana käydä istumaan syrjäisen käskijän pyynnöstä — ennenkuin isäntäväki itse oli tullut. Oikein, oikein, rakkaani! Tämä kaikki on niin tuttua, niin kallista, niin lähellä sydäntäni. Siellä pitkissä, puhtaissa pirteissänne te opetatte lapsillenne ja lastenne lapsille itsenäisiä, mutkallisia käyttäymissääntöjä, miten tervehtiä tupaan tullessa, mihin jäädä seisomaan, milloin kättä tarjota ja milloin odottaa toisen tarjoavan, miten ensin puhetta alkaa, milloin vasta asian sanoa, miten lähtöä tehdä, ja kuitenkin ovat nämä säännöt niin selviä että jo ensi kertaa opetettaessa tuntuu kuin olisi ne jo kauan sitten tiennyt. Niine perinnäistietoinenne te menette reippaan varmoina vaikkapa kuninkaan palatsiin. Sillä toki ovat esi-isät satojen vuosien aikana tienneet oikein opettaa miten jumalan luoman on jumalan luomaa kohteleminen. Mutta jo hovin etupihoilla saatte kokea, ettette näistä asioista mitään tiedä. Te hämmennytte ja reippautenne alkaa arveluttavasti horjua.
Ilmoitukseni, että olin saapunut tulkiksi paroonille, joka ei puhunut suomea, sai Leppäsen vähän levottomaksi. Hänen vauhdikas reippautensa aleni huomattavasti ja mies kävi hyvin totiseksi. Ilmeisesti hän ei ollut odottanut näin juhlallisia toimenpiteitä, vaan oli varustautunut johonkin aivan toiseen.
Yhä selvemmin aloin huomata, että tässä täytyi olla Leppästen puolella jokin väärinkäsitys koko kutsun varsinaisesta tarkoituksesta.
Ja niin olikin.
Parooni ilmestyi vihdoin saliin.
Rauhallisen uneliaana, niinkuin hänen tapansa aina oli, hän alkoi lähestyä meitä.
Hänen kasvonsa olivat kauttaaltaan yksiväriset, tummanpunaiset. Kauempaa katsoen niiden lisäksi näkyivät vain harmaantuneet, melkein valkeat viikset ja valkea tukka, eikä mitään muuta. Mutta lähemmäksi saatua erottuivat vihertävän ruskeat, raukeat silmät, joita uneliaat silmäluomet peittivät puoliväliin asti.
— Mycket angenämt, hän sanoi veltolla nenä-äänellä, tervehtien Leppästä sormiansa puristuttamalla.
— Parooni sanoo iloitsevansa tuttavuudesta, minä käänsin Leppäselle koettaen auttaa häntä entiseen reippauteensa.
Leppänen rykäsi, naurahti epätietoisena ja alkoi hokea: