"Ettekö siis tunne minkäänlaista vastenmielisyyttä sellaista tekopyhää naisellisuutta kohtaan, joka karttaa toista sukupuolta oman neitseellisyytensä säilyttämiseksi? Eikö teitä inhota ulkokultaiset pappilanneidit? Oletteko todella ajasta niin jäljellä, että saatatte ihannoida yksipuolisesti vain naisen viattomuutta? Mitkä ovat oikeastaan vaatimuksenne miehiin nähden? He saavat kaiketi elää niinkuin tahtovat, kunhan säilyttävät uskonsa madonnan hurskaaseen sukupuolettomuuteen!"
Tätä kaikkea minä kuitenkin vain aijoin sanoa Martille. Sillä juuri kun olin antamaisillani kiukkuni purkautua näihin mitä sapekkaimpiin huomautuksiin, läimähti äkkiä mieleeni, että nyt jos koskaan pitäisi toteuttaa tuo täydellinen syrjään väistyminen, jottei Martti panisi taas suutansa auttamattomasti tuppeen, minkä jälkeen tavallisesti oli enää peräti mahdotonta saada hänen puheliaisuutensa sulkuja auki. Purasin siis huuleeni ja vaikenin aivan viime hetkessä.
Vaikka pidättymiseni kiukun purkauksesta oli minulle sanomattoman vaikeata, hengähdin kuitenkin ynseyden mielestäni ja aivan toisessa sävyssä kaikkien vastaväitteiden asemasta lausuin mitä säyseimmällä äänellä:
— Saattaahan tuossa uskossanne olla paljon kaunista, tuossa hennossa, koskemattomassa naisellisuuden aatekuvassa, ja sitä enemmän kaunista mitä aatteellisempi kuva vain on.
Martti oli hyvän aikaa vaiti. Vastoin odotustani ei lause ollutkaan hänelle mieleen, ja hän näytti punnitsevan, kannattaako antautua enempiin selittelyihin.
Minun olisi kai ollut paras olla kokonaan vaiti.
Puhuimmekin välillä hetkisen koskenperkauksista ennenkuin Martti ikäänkuin keskustelumme päättäjäisiksi ohimennen palasi keskeytyneeseen aineeseen.
Ei hän sanonut tarkoittaneensa ollenkaan mitään aatekuvaa, vaan että todellisen nykyaikaisen naisen oli säilytettävä viattomuutensa.
Tämä oli toki jo liikaa! Tuossa puhuu mies viattomuuden säilyttämisestä ja itse on kuitenkin olemassa vain siksi että viattomuutta ei ole säilytetty! Tunsin kovasti punehtuvani pelkästä kiukusta. Olisin halunnut hieroa näppieni välissä olemattomaksi koko miehen, niin hän minua sinä hetkenä harmitti.
Mutta vieläkin osasin pidättyä, vaikken pystynytkään enää mitään säyseätä myönnytystä itsestäni esille pakottamaan. Olinhan vain vaiti.