TIITUS: Miksi se sinulle on tarpeen tietää?
AULUS CAECINA: Liian kauan on Rooma ollut ilman johtavaa päätä.— (Erityisesti Tiitukselle): Miksi viipyisit, caesar, enää tämän sairasvuoteen ääressä, onhan vaara ohitse! Rooma odottaa, himoitsee nähdä jälleen sinun jumalaista olentoasi. Kun isäsi on täällä näkymättömissä, on niinkuin sinä yksin olisit Rooman herra. Tule, caesar, tule!—(Tuttavallisemmin ja hiljemmin): On ilmestynyt uusia tähtiä yölliselle taivaalle.
TIITUS: Ha-ha-ha. Sinä tiedät miltä puolelta ottaa minut, kunnon Aulus. Ei, Aulus, en uskalla vielä jättää vanhusta. Toivon, että yhä johdat senaatin istuntoja.
AULUS CAECINA: Sinun toivosi on meille käsky.
(Poistuu syrjemmäksi).
DOMITIANUS: (Tiitukselle). Minäpä en myöskään lähde täältä. Sinä—sinä —isä aikoo tehdä testamentin—minä tiedän sen—minä näin pergamentinkin hänen vieressänsä. Jos sinä saat yksin tänne jäädä,—
TIITUS: No, no Domitianus.—Sinä menet kauniisti Roomaan, eikö niin? Katsos, kun nyt olemme saaneet niin hyvän sanoman isän terveydestä, voit sinä rakkaan Domitiasi kanssa panna toimeen suuret kestit palatsiumissa. Saatte kutsua sinne ketä tahdotte, saatte voittajat ja tanssijat, ja saatte siellä mielinmäärin leikkiä yksinvaltiaita.
DOMITIANUS: Ole sinä!
TIITUS: Pikku Domitiasi kanssa—mitä?
DOMITIANUS: Olkoon menneeksi, koska isäkin on terveempi. Mutta jos sinä vaan sen testamentin—