TIITUS: Domitianus, Domitianus,—sinustapa minulla on vastus!
Kas niin—!
DOMITIANUS: Seurueeni! (Lähtee).
LÄSNÄOLIJAT: Terve, caesar Tiitus! (Lähtevät Domitianuksen jäljestä).
TIITUS: (kveestorille): Mitä vielä?
KVEESTORI: (antaa Tiitukselle pergamentin).
TIITUS: (lukee, antaa pergamentin pois). Kaikki siinä luetellut ovat heitettävät vankilaan.
KVEESTORI: Vankilamme ovat täynnä, caesar.
TIITUS: Siis teloitamme joka ikisen. (Hetken kuluttua): Mitä sanoo
Rooman kansa minusta?
KVEESTORI: Pelkäävät sinua. Odottavat sinusta toista Neeroa.
TIITUS: (hymyilee itseksensä). Se on hyvä niin.—Sanoppa sinä, minun herkin tuntosarveni, mitä odottavat patriisit minusta—ne vanhat sukuylimykset kodeissaan, missä ei hovin kulta kimaltele, vaan asuu vanhan Rooman henki hiljaisessa puolipimennossa. Oletko urkkinut, niinkuin olen käskenyt? Sinä vaikenet?